Seurakunnat ovat olleet jo vuosia kuntien viitoittamalla tiellä. Kun väki vähenee ja tulot kutistuvat, pannaan liitoksia vireille ympäri maan. Tavoitteena on seurakuntien taloudellisen tulevaisuuden turvaaminen.
Vuoden 2022 alusta Suomessa lakkautetaan neljän liitoksen myötä yhteensä kahdeksan seurakuntaa. Tämän vuoden alusta seurakuntia lakkasi maassa yhteensä 13, joista kymmenen ortodoksiseurakuntia.
Lappeenrannassa ehti noin vuoden ajan olla käynnissä prosessi Lappeenrannan seurakuntayhtymän purkamiseksi ja yhden seurakunnan muodostamiseksi.
Sammonlahden seurakunnan ajamaa ja Lappeenrannan seurakunnan kannattamaa yhden seurakunnan mallia vietiin eteenpäin eripuraisissa tunnelmissa. Joutsenon, Lappeen ja Lauritsalan seurakunnat ovat olleet esitystä vastaan.
Seurakuntaliitokset herättävät isoja tunteita. Imatran seudulla viriteltiin vuonna 2018 kolmen seurakunnan liitosta. Neuvotteluja käytiin Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven yhdistymisestä. Kolmen kimppa meni läpi yksimielisesti Rautjärven kirkkovaltuustossa, Imatrallakin sille tuli vihreää valoa äänestyksen jälkeen. Ruokolahden kirkkovaltuusto sen sijaan torppasi kolmen seurakunnan liitoksen, koska sen ei nähty tuovan seurakunnalle hyötyä. Lopputulemana Rautjärven seurakunta lakkautettiin ja liitettiin Ruokolahden seurakuntaan vuoden 2019 alussa. Imatra jatkoi omillaan.
Yhdistymisiin liittyy aina pelkoja lähellä olevien palveluiden sekä seurakunnan omaisuuden ja omaleimaisuuden häviämisestä.
Ruokolahden suunnasta ei yhdistymisen jälkeen ainakaan julkisuuteen asti ole tullut uuden seurakunnan toimintaan liittyviä huolia.
Yhden seurakunnan muodostaminen Lappeenrantaan ei ole tällä erää toteutumassa.
Tuomiokapituli päätti keskiviikkona, että yhden seurakunnan muodostamiselle ei tällä hetkellä ole edellytyksiä. Seurakunnista ei löydy riittävää yksimielisyyttä ja luottamusta ison rakennemuutoksen käynnistämiselle. Aloite palautuu takaisin seurakunnalle.
Asia ei edennyt nyt, mutta se on todennäköisesti uudestaan esilä joidenkin vuosien kuluttua. Sitten kun rahakirstun pohja häämöttää, on käsillä viimeinen hetki unohtaa eripura.
minna.makinen@uutisvuoksi.fi