Suomessa vietetään tänään itsenäisyyspäivää epävarmassa maailmantilanteessa. Pandemia hämmentää ja sekoittaa ihmisten arkea koko maapallolla. Suomen nurkilla puolestaan käydään koko ajan kovenevaa sanasotaa Venäjän ja lännen välillä.
Itsenäisen Suomen arvo tässä tilanteessa on noussut korkealle. Suomi on osoittanut kykynsä taistella arvaamatonta pandemiaa vastaan kansainvälisesti arvioiden hienosti. Kyvykkyys on syntynyt vuosikymmenten työllä, jolla piskuinen maa on rakentanut kansainvälisen vertailun kestävän terveydenhuollon.
Vaikka korona tappaakin satoja ihmisiä päivittäin Venäjällä, maan valtionjohto katsoo rajojen ulkopuolelle. Presidentti Vladimir Putin toisti Venäjän usein lausuman vaatimuksen siitä, että läntinen sotilasliitto Nato ei voi laajeta enää itään. Tällä Putin tarkoitti Suomea.
Suomen presidentti Sauli Niinistö vastasi Putinille terävästi. Naton laajenemispäätökset ovat hakijamaan ja sotilasliiton välisiä. Itäisen konsultin lausunnoilla ei ole merkitystä.
Niinistö sanoo ääneen sen, mille itsenäisyyspäivänä on syytä antaa suuri arvo. Suomi on riippumaton valtio, joka päättää ulko- ja turvallisuuspolitiikasta itsenäisesti. Suomessa päätökset tehdään demokratiassa säädetyllä tavalla.
Suomi on läntisen demokratian mallimaa, jossa kunnioitetaan oikeusvaltioperiaatteita, ihmisoikeuksia ja mielipiteenvapautta. Vastakohta Venäjään on räikeä.
Venäjänkin kanssa on hyvä pitää puheyhteyttä yllä. Venäjän toiminta kuitenkin väistämättä johtaa siihen, että puheiden sisältö muuttuu entistä virallisemmaksi. Vuonna 1948 Suomen ja Neuvoliiton välille solmitun sopimuksen henki ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta tuntuu tänä päivänä kovin kaukaiselta.
Maailma ja Suomi ovat 70 vuodessa muuttuneet paljon. Venäjä on omassa kehityksessään jämähtänyt. Valtionjohto pullistelee sotilasmahdilla, ja toisaalla kansalaiset kärvistelevät kehnoissa olosuhteissa. Tykki on Venäjän strategiassa terveydenhoitajaa tärkeämpi.
pekka.lakka@kaakonviestinta.fi