Ruotsissa on eletty erikoista politiikan viikkoa. Maan piti saada historiansa ensimmäinen nainen pääministeriksi. Keskiviikkona aamupäivällä valtiopäivät päättivät valita sosiaalidemokraatti Magdalena Anderssonin pääministeriksi. Myöhemmin samana päivänä Andersson ilmoitti eroavansa pääministerin tehtävästä, koska hallitus hajosi ennen kuin se pääsi valtaan. Hallitus oli tarkoitus nimittää tehtäväänsä perjantaina.
Poliittinen kriisi syntyi, kun hallituksen budjettiesitys hävisi opposition esitykselle valtiopäivillä. Ympäristöpuolue ilmoitti tämän jälkeen lähtevänsä hallituksesta.
Ensi maanantaina Andersson nimitettäneen vähemmistöhallituksen muodostajaksi, joten historiaa syntynee toisella yrittämällä.
Ruotsin ongelmat hallituksen synnyttämisessä saattavat olla totta myös Suomessa. Ruotsin kuten Suomenkin monipuoluejärjestelmät vaativat useita puolueita enemmistöhallituksiin. Tämä rakenne ei ole muuttumassa. Jos katsoo puolueiden kannatuslukuja, Suomessa kolme suurinta puoletta saisivat yhdessä kokoon enemmistöhallituksen. Tämän hetken näkemyserojen takia kokoomuksesta, SDP:stä ja perussuomalaisista ei synny hallitusta.
Suomessa keskusta on ollut normaalisti enemmistöhallitusten takuupuolue. Se on liikahdellut sujuvasti porvari- ja vasemmistohallitusten välillä. Nykyisillä keskustan kannatusluvuilla sen asema enemmistöhallitusten osana on kuitenkin pienentynyt merkittävästi. Tämä muuttaa poliittisia valtasuhteita niin, että enemmistöhallitukseen pitäisi mahduttaa puolueita, joiden ideologiat voivat olla liian kaukana toisistaan.
Demokratia perustuu siihen, että kansan valitsemat poliitikot pystyvät tekemään päätöksiä. Hallitus tekee esityksiä, joita eduskunta lainsäätäjänä hyväksyy tai hylkää. Jos eduskunnan enemmistö on oppositiossa, voi lakien säätäminen, yhteiskunnan kehittäminen ja muutoksiin reagoiminen jäätyä. Se ei kuulosta hyvältä, joten Ruotsille ei kannata juurikaan virnuilla.
pekka.lakka@kaakonviestinta.fi