Pääkirjoitus: Edunvalvontavaltuutuksen tulisi olla itsestäänselvyys jokaiselle täysi-ikäiselle – Se on parhaimmillaan palvelus niin itselle kuin läheisille

Jo 14 vuotta voimassa ollut laki edunvalvontavaltuutuksesta on vielä harmillisen huonosti tunnettu.

Syy on ainakin osittain se, että edunvalvontavaltuutus sekoitetaan usein edunvalvontaan. Valtuutus ja valvonta ovat kuitenkin eri asioita.

Elämän arvaamattomuus – vakava sairaus tai onnettomuus – voivat johtaa siihen, että itse ei kykene enää tekemään päätöksiä omaan terveyteen tai omaisuuteen liittyvissä asioissa. Silloin edunvalvontavaltuutus on keino vaikuttaa asioidensa hoitamiseen. Valtuutuksella voit myös päättää, kuka asioita puolestasi hoitaa. Pelkkä sukulaisuus ilman valtuutusta ei tuo oikeutta tehdä päätöksiä toisen puolesta.

Parhaimmillaan edunvalvontavaltuutus on palvelus itselle ja samalla läheisille. Sen ansiosta läheiset voivat esimerkiksi tehdä esimerkiksi vuokraus- tai myyntipäätöksiä, joilla rahat voidaan ohjata tyhjän panttina seisovan asunnon vastikkeiden sijaan omistajan tarvitsemiin hoivapalveluihin ja hyvinvointiin.

Edunvalvontavaltuutus ei katso ikää. Liian usein asiaa aletaan pohtia vasta, kun ikää on jo karttunut ja ensimmäiset merkit heikentyneestä asioiden hoidosta ovat jo havaittavissa.

Kuitenkin edunvalvontavaltuutuksen tulisi olla itsestäänselvyys kaikille täysi-ikäisille.

Valtuutuksen tekijä saa itse nimetä tehtävään haluamansa täysi-ikäisen henkilön ja määritellä, kuinka laajat valtuudet tälle antaa. Jos edunvalvontavaltuutusta ei ole, edunvalvojapäätöksen tekee viranomainen, jolloin myös byrokratia on valtuutusta paljon raskaampaa ja päätöksenteko myös hitaampaa.

Edunvalvontavaltuutetun valtuudet ovat usein suuremmat kuin edunvalvojalla olisi, mutta valtuutukselle on kuitenkin olemassa tarkat muotovaatimukset.

Valtuutuksen laatimisessa on siksi hyvä käyttää asiantuntija-apua, jotta valtuuttajan tahto toteutuisi.

Jaana Rautio-Teijonmaa

jaana.rautio-teijonmaa@kaakonviestinta.fi

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka