Katukanava: Laajamittainen tuulivoimarakentaminen vaatisi kokonaisvaltaista suunnittelua

Energiamurroksen myötä tapahtuva siirtyminen laajoja maa-alueita vaativaan tuulivoimaan aiheuttaa myös laajalle leviäviä ympäristövaikutuksia.

Tuulivoimaloita on tällä hetkellä 70 kunnassa ja niitä suunnitellaan 70 kuntaan. Koko maassa on suunnitteilla 260 tuulivoimahanketta. Hankkeet sijoitetaan mielellään kuntien reunoille, jolloin vaikutukset leviävät naapurikuntienkin puolelle.

Kuntarajat ylittävää suunnittelua ei juuri ole ja maakuntakaavoissakin huomioidaan vain suurimmat hankkeet.

Tuulivoimahankkeiden ripottelu johtaa hankkeiden lisääntyessä hallitsemattomaan tilanteeseen ja lähellä toisiaan sijaitsevien hankkeiden ennakoimattomiin yhteisvaikutuksiin.

Tuulivoimahankkeeseen kuuluu tuulivoimaloiden lisäksi huoltotieverkosto, jota voi olla kymmeniä kilometrejä. Tuotettu sähkö on myös siirrettävä valtakunnan verkkoon, joten jokainen tuulivoimahanke tarvitse sähkönsiirtolinjan.

Kun siirtolinjan pituus vaihtelee 20–130 kilometrin välillä, Suomeen muodostuu hankkeiden lisääntyessä tuhansien kilometrien pituinen sähkönsiirtolinjojen verkosto.

Maanomistajat ovat eriarvoisessa asemassa, koska sähkölinjojen tarvitsemat maa-alueet voidaan pakkolunastaa, vaikka tuulivoimaloiden sijoittaminen perustuu vain vapaaehtoisiin sopimuksiin.

Tuulivoimahankkeiden vaikutuksia tulisi tarkastella kokonaisuutena. Hankkeiden sijoittelun tulisi perustua koko maan kattavaan suunnitteluun, jossa huomioitaisiin voimala-alueen lisäksi myös sähkönsiirto ja eri hankkeiden yhteisvaikutukset.

Tuulivoimalat tulisi sijoittaa isompiin yksiköihin ja paikkoihin, joissa ei vaaranneta tärkeitä luontoarvoja.

Asutukselle aiheutuvat haitat tulisi estää säätämällä kilometripohjainen vähimmäisetäisyys asuinrakennuksiin.

Kaikki tuulivoimahankkeet tulisi säätää ympäristöluvanvaraisiksi.

Maan pakkolunastuksesta sähkölinjoja varten tulisi kokonaan luopua.

Tuulivoimaloiden maksamat kiinteistöverot tulisi jakaa kaikkien kuntien kesken, jotta vältettäisiin taloudellisten syistä tapahtuva tuulivoimaloiden sijoittaminen ympäristön kannalta huonoihin paikkoihin.

Sari Murto

FM, varapuheenjohtaja

Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka