Ruokolahdella jännitetään yhä, onko kunnalla perjantaina johtajaa. Vastaus on selvä: tuskinpa vain.
Valintavyyhti on nyt kestänyt yli vuoden, ja matkalle on osunut monta sijaiskärsijää.
Kaikki alkoi viime vuoden elokuussa, kun kunnanjohtajan tehtävään valittiin Rautalammin kunnanjohtaja Anu Sepponen – yhden äänen erolla entisen keskustaministerin Kimmo Tiilikaisen ohi.
Kunta ja Sepponen eivät kuitenkaan päässeet yksimielisyyteen johtajasopimuksen ehdoista. Koska Sepponen ei ilmoittanut määräaikaan mennessä, ottaako viran vastaan, valtuusto päätti valinnan rauenneen. Marraskuussa tilalle uudeksi johtajaksi valittiin Puumalan silloinen kunnanjohtaja Matias Hilden.
Sepponen vei kuitenkin asian hallinto-oikeuteen, joka totesi keväällä, että Sepposen virkasuhde onkin voimassa. Ja jälleen pakka meni uusiksi.
Viran ehdoista neuvottelu alkoi Sepposen kanssa uudelleen, ja vasta helmikuussa alussa aloittaneen Hildenin lähtökahvit aikataulutettiin syyskuulle.
Kunta on tehnyt selviä virheitä, mutta kyllä nyt myös Sepposen kannattaisi nyt pikaisesti katsoa peiliin.
Neuvottelut eivät kuitenkaan edenneet. Kuluvalla viikolla Sepponen ilmoitti tulevansa töihin, jos palkka, eroraha ja johtajasopimuksen muutkin ehdot ovat samat kuin Hildenia edeltäneellä kunnanjohtajalla Tuomo Sallisella. Tiistaina kunnanhallitus päätti, että ei hyväksy näitä ehtoja – kunnan linjaamat ehdot kun olivat oikeuden hyväksymät.
Perjantaina edessä on siis tilanne, että virkaa hoitaneen kunnanjohtajan työsuhde on päättynyt ja Sepponen tuskin kunnantalon ovia aukoo. Hänellä on edelleen virka Rautalammilla, eikä kahdelle työnantajalle voi oikein samaan aikaan tehdä töitä.
Käsillä on sen luokan saaga, että toista ei Suomesta tule mieleen. Selvää on, että kärhämässä eniten joutuvat kärsimään kuntalaiset. Kuinka houkuttava kunta Ruokolahti tämän jälkeen on kunnanjohtajahakijoille, kun ei pikkukuntiin muutoinkaan ruuhkaksi asti ole tulijoita? Kohtuuton tilanne on myös edellisen pestinsä jättäneelle Hildenille.
Nyt johtajakuvio pitää saada mahdollisimman nopeasti selviämään. Jos ehdoista ei tähän mennessä ole päästy sopimukseen, tuskin asia enää vatuloimalla ratkeaa.
Kunta on tehnyt selviä virheitä, mutta kyllä myös Sepposen kannattaisi nyt pikaisesti katsoa peiliin. Miten homma saataisiin pakettiin ilman, että tulee lisää vaurioita?
eeva.sederholm@kaakonviestinta.fi