Katukanava: Suomen ei pidä hyväksyä EU-komission sanelua, vaan sille on tehtävä selväksi, että hoidamme ja suojelemme metsämme itse

EU-komissio on laatimassa kunnianhimoista ilmastopakettia johon osana kuuluu uusi metsästrategia. Bryssel on suuressa viisaudessaan myös aikeissa neuvoa suomalaisia, kuinka metsän tulisi kasvaa ja kuinka sitä tulisi hoitaa ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Varsin rohkeaa tahoilta, jotka ovat itse vuosisatojen saatossa raiskanneet ja tuhonneet suurimman osan omista metsistään. Suomen ei missään nimessä tule hyväksyä komission sanelua tai edes ehdotuksia kuinka maamme metsiä tulisi hoitaa.

Suomessa on aina osattu hoitaa metsää ja osoituksena tästä on mm. se, että metsien määrä kasvaa tälläkin hetkellä nopeimmin kuin koskaan. Komissaari Timmermannsin on turha tulla neuvomaan meitä, kuinka elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Komissio ei ymmärrä suomalaisen metsänhoidon ja -suojelun ainutlaatuista kestävyyttä alkuunkaan, eikä sillä ole toimivaltaa siihen puuttuakaan.

Ei myöskään ole oikein, että komissio yrittää sälyttää Suomen kompensoitavaksi muiden eu-maiden vuosisatojen ajan tekemiä metsänhoidon virheitä.

Järkevä suomalainen metsänhoito, jota nyt siis harjoitetaan, on paitsi ympäristöllisesti kestävää, myös maamme talouden ja hyvinvoinnin kannalta kriittisen tärkeää. Suurin osa metsistämme on yksityisten omistuksessa, mutta maamme taitavalla metsäpolitiikalla on kaikki saatu puhaltamaan yhteen hiileen, jotta metsiä hyödynnetään taloudellisesti järkevällä tavalla Suomen hyvinvoinnin kasvattamiseksi. Metsien järkevän ja vastuullisen hyödyntämisen vaikutus talouteemme on useita miljardeja vuodessa. Kysessä on yksi taloutemme kivijaloista, jota ei saa ylitiukalla ja väärin kohdennetulla ilmastopolitiikalla vaarantaa.

Koko Suomen on toimittava yhdessä vastuullisen ja kestävän metsäpolitiikan puolesta, juuri sellaisen, jota Suomessa jo nyt harjoitetaan. Asia on tehtävä komissiolle selväksi ja se on hallituksen vastuulla.

Jukka Kopra

kansanedustaja (kok.)

Lappeenranta

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka