Pääkirjoitus: Kuumuus uuvuttaa nyt kaiken ikäisiä – Omasta ja läheisten jaksamisesta kannattaa huolehtia tarkasti

Minna Mäkinen

Tämä kesä ei päästä helpolla vanhoja ihmisiä eikä nuorempiakaan. Tukala kuumuus on jatkunut Imatran seudulla jo viikkojen ajan. Viilennystä ei ole luvassa lähipäivinäkään.

Pitkittynyt helleaalto tarkoittaa jopa 200–400 suomalaisen ennenaikaista kuolemaa. Helle uhkaa erityisesti pitkäaikaissairaiden ja iäkkäiden henkeä ja terveyttä.

Lämpö uuvuttaa kaiken ikäisiä. Se syö jaksamista ja toimintakykyä. Ulkona puuhailun sijasta pakoillaan sisätiloissa. Helle on näkynyt myös Eksoten päivystyksessä. Yleinen syy käynteihin on nestehukka.

Omasta ja läheisten jaksamisesta kannattaa nyt huolehtia tarkasti. Erityisesti ikäihmisten, mutta myös nuorempien on syytä kiinnittää tavallista enemmän huomiota siihen, että juo riittävästi vettä. Myös säännöllinen ruokailu on tärkeää, vaikka nälän tunnetta ei olisikaan.

Kotien viilennys helteillä on tärkeää. Ohjeistus on, että ikkunat kannattaa peittää päivän kuumimmaksi ajaksi verhoilla. Lämpötilan laskettua käyttöön voi ottaa läpivedon.

Eksote kehottaa viilentämään itseä kylmillä suihkuilla tai pitämällä jalkoja kylmässä vedessä. Uiminen on myös oiva keino virkistäytyä, uimapaikkojahan Imatran seudulla riittää.

Pitkät hellejaksot näyttävät tulleen meille jäädäkseen. Kotien viilennystä on ryhdyttävä pohtimaan jatkossa entistä enemmän. Erityisesti vanhoissa kerrostaloissa hellekausi on erittäin tukala. Taloyhtiöiden onkin pohdittava, sallivatko ne jatkossa ilmalämpöpumppujen asennukset asuntoihin.

Erityisesti iäkkäämpien ihmisten kannattaa uhrata ajatuksia ja mahdollisuuksien mukaan myös sijoittaa rahaa kotiensa viilennykseen. Vaikka helteet väistyvät nyt ajastaan, voi niiden tuoma rasitus koitua ilman apukeinoja jatkossa kohtalokkaaksi.

minna.makinen@uutisvuoksi.fi

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka