Kunnalla on merkittävä vastuu yrittäjän yritystoiminnan hyvistä ja toimivista olosuhteista. Elinkeinopolitiikan toimivuus ratkaisee sen, syntyykö kuntaamme uusia yrityksiä ja työpaikkoja sekä riittääkö verojen taso tulevaisuudessa kuntien tukipalvelujen järjestämiseen.
Hyvin hoidettu elinkeinopolitiikka auttaa yrityksiä kasvamaan ja tarjoamaan kuntalaisille työtä ja työpaikkoja sekä houkuttelemaan uusia yrittäjiä. Tästä syystä on tärkeää, että kunnallamme on yrittäjäystävällinen maine ja imago.
Tärkeää on, että kaikkia yrittämisen esteitä tai hidasteita puretaan sekä se, että kunnissa tuetaan myös naisyrittäjyyttä. Kuntien tulee edistää naisyrittäjille erilaisia mahdollisuuksia järjestää arki nykyistä sujuvammin mm. vanhemmuuden kustannuksia tasaamalla ja palvelusetelien laajemmalla käyttöönotolla.
Imatralla uusien työpaikkojen syntyminen tulee tehdä mahdollisimman helpoksi siten, että yrittäjät saavat tarvittavat lupa-asiat ja tukipalvelut saman katon alta, nopeasti ja kustannustehokkaasti. Lisäksi tulee myös kehittää ja ylläpitää kunnan moniulotteista markkinointiviestintää.
Vuoksen alueen laadukasta ja järkevää kehittämistä pidän ensiarvoisen tärkeänä. Vuoksen aluetta tulee kehittää omintakeisena matkailualueena, josta löytyy viihtyisiä levähdys- ja uintipaikkoja sekä ravintola- ja kahvilatoimintaa esimerkiksi Inkeri-nimisessä jokilaivassa. Kannatan myös ns. kevyen liikenteen siltahanketta esimerkiksi Linnankosken ja Mansikkalan välillä.
Myös Ukonniemen ja Lammassaaren alueiden viihtyisyyttä sekä yrittämisen oheispalveluiden vaihtoehtoja tulee mahdollistaa. Tärkeää olisi saada myös riittävän laajat ja kattavat liikenneyhteydet sekä tiiviimmät aikataulut paremman saavutettavuuden vuoksi.
Kunnan vetovoimaimagoon vaikuttavat myös laadukkaat hyvinvointipalvelut sekä monipuolinen koulutus ja varhaiskasvatus.
Kunta ei voi houkutella yrittäjiä kuntaan vain siksi, että saisimme veronmaksajia lisää, vaan siksi, jotta jokaisella kuntalaisella olisi oikeus tulla toimeen omalla työllään.
Haluan olla kehittämässä Imatraa hyvällä yhteistyöllä kohti vetovoimaista yrittäjäkaupunkia, jonka sydän sykkii elinvoimaisesti!
Kristine Myller
kuntavaaliehdokas (kok.)
Imatra