Pääkirjoitus: Vaikka kaupunginjohtajavalinnasta jäävät arvet, ei Imatra voi jäädä rypemään ristiriitoihin

Eeva Sederholm

Imatralla nuollaan haavoja repivän kaupunginjohtajaäänestyksen jälkeen. Valtuusto sai valinnan tehtyä, mutta Ari Lindeman voitti vastaehdokkaansa Kaisa Heinon vain kolmella äänellä. Illan päätteeksi vielä 17 valtuutettua jätti asiasta eriävän mielipiteensä. Näiden asetelmien jälkeen voi todeta, että uusi kaupunginjohtaja aloittaa haastavassa tilanteessa.

Imatralla on edelleen isoja haasteita esimerkiksi väestökehityksessä ja elinvoiman ylläpitämisessä. Repivä valintaprosessi taustalla on tahmea lähtökohta, kun pitää lähteä ratkomaan yhdessä koko Imatran ongelmia. Mitään muuta mahdollisuutta ei kuitenkaan ole – ei politiikoilla eikä uudella johtajalla. Yhteinen sävel täytyy löytää, ellei halua jäädä odottelemaan sitä, että joku sammuttaa valot.

Lindemanin ensimmäinen tehtävä on luoda yhteishenki ja saada pikaisesti rauha kaupungintalolle. Tämä on kenelle tahansa näytön paikka, jossa johtamistaidot punnitaan.

Ennen uuden johtajan aloittamista edessä on vielä valitusprosessi. Siihen kaikilla kuntalaisilla ja päättäjillä on oikeus, ja lopputulos pitää toki katsoa rauhassa loppuun.

Nykyinen kakkoskaupunginjohtaja Heino ei ole ilmoittanut ainakaan vielä valittavansa, vaikka onkin pettynyt lopputulokseen. Pettymyksen ymmärtää, koska uudistuksille ja johtamistavalle oli poliitikkojen tuki sen ajan, kun Heino on kaupungin johdossa toiminut.

Valitusten jälkeen katse Imatralla täytyy saada eteenpäin. Jos ja kun Lindeman tehtävässä loppukesästä aloittaa, hänen on voitettava eriävän mielipiteensä jättäneiden valtuutettujen luottamus ja alettava koko Imatran johtajaksi.

Samaan aikaan on myönnettävä, että haavoista jää arvet. Vaikka kesäkuussa valittava uusi valtuusto pääseekin luomaan omat nahkansa, valintaprosessi on ollut huonoa mainosta Imatralle. Somekommentaattorit totesivat valinnan jälkeen Imatran palanneen toimintatavoissa monta vuosikymmentä taaksepäin.

Tästä on syytä ottaa opiksi. Selvää on, että politiikanteko ei nyt mennyt putkeen.

Kuntavaalien lopputulosta odotellaan nyt Imatran osalta todella kiinnostuneena. Puolueasetelmat ovat joka tapauksessa Imatralla menneet uusiksi. Porvarien yhteenliittymä hajosi jo aiemmin, ja nyt demarit hakevat uutta yhteistyötä perussuomalaisten kanssa.

Nähtäväksi jää, heikentääkö kohu demareita vai sataako pelailu kuitenkin puolueen laariin. Puolue ja myös Lindemanin kannattajat ovat puhuneet säilyttämisen puolesta. Tämä viesti saattaa kutkutella vaaliuurnan äärellä. Toisaalta aika moni äänestäjä myös tiedostaa, että uudistaminen on ainut tapa kamppailla kuihtumista vastaan.

Tämä kannattaa myös uuden kunnanjohtajan pitää mielessä.

eeva.sederholm@kaakonviestinta.fi

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka