Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katukanava | Yleiskaava määrittelee Saimaan rantojen käytön – Hosseinlahden ja Lempukan säilyttäminen ulkoilukäytössä on tärkeää sekä imatralaisille että matkailjoille

Imatralla valmistellaan uutta yleiskaavaa. Tällä hetkellä aikataulu näyttää siltä, että päätökset kaavasta siirtyvät tulevalle valtuustokaudelle. Uusi valtuusto päättää siis sen, minne esimerkiksi tontteja kaavoitetaan ja missä virkistysalueet tulevat jatkossa sijaitsemaan.

Imatralla on useita hienoja virkistys- ja ulkoilualueita ja yksi niistä sijaitsee Saimaan rannalla Hosseinlahden ja Lempukan alueella. Alueella on paljon luontoarvoja ja se on myös imatralaisille hyvin tärkeä ulkoilualue, jossa voi nauttia metsäluonnosta kävellen, juosten ja pyöräillen.

Alueen säilyttäminen ulkoilukäytössä on tärkeää myös matkailun kannalta. Luonto- ja elämysmatkailun suosio lisääntyy koko ajan ja matkailijat ovat jo nyt löytäneet alueen hienot ulkoilureitit. Myös Etelä-karjalan maakuntaohjelman mukaan Saimaa, luonto ja ympäristö ovat ainutlaatuinen resurssi elinkeinotoiminnassa ja virkistyskäytössä hyödynnettäviksi. Maakuntakaavassa alue onkin merkitty virkistysalueeksi.

Nyt kun Saimaa Geopark on saanut Unesco Global Geopark -statuksen, luontomatkailun merkitys Imatrallakin kasvaa entisestään. Saimaa Geopark on kertonut jatkavansa kehitystyön tekoa keskittyen kansainvälisen luontomatkailun ja elinvoiman synnyttämiseen alueelle. Saimaan rannat ja saaret olisivatkin loistavia alueita monille luonnossa tapahtuville palveluille.

Niin koti- kuin ulkomaalaisellekin matkailijalle alueen vanha metsä ja kauniiseen maisemaan aukeavat rannat ovat elämys, joista voi tulla nauttimaan kauempaakin. Etenkin, kun alueella kulkee kylpylän luontopolku sekä E10 -kaukovaellusreitti jo valmiina.

Tulevalle valtuustolle jääkin siis päätettäväksi, eletäänkö mukana tässä ajassa ja laaditaan sellainen yleiskaava, joka mahdollistaa nykyisten asukkaiden virkistysmahdollisuudet kuten ennenkin ja joka huomioi alueen arvon myös luonnon ja matkailun osalta.

Suvi Rautsiala

kuntavaaliehdokas (sd.)

Imatra