Pääkaupunkiseudun elämää on värittänyt viikonlopun ja maanantain aikana susi. Se jolkotteli ympäri Helsinkiä, Espoota ja Vantaata. Suden liikkeet täyttivät sosiaalista mediaa, ja pääsipä susi myös perinteisten medioiden uutisiin. Some- ja mediailmiö ovat ymmärrettäviä, koska susi ei kuulu kehäteiden sisäpuolelle.
Miksi sitten susi on eksynyt metropolialueelle? Sitä selittää pitkään jatkunut ilmiö, jossa Suomessa asuvien petoeläinten reviiri laajenee. Susia ja karhuja on nähty maakuntien taajamissa. Nyt susi hipsi vielä urbaanimpaan ympäristöön.
Sosiaalisessa mediassa susi tuntui herättävän sympatioita. Miksei sääliäkin. Sekin on ymmärrettävää. Kun eläintarhasta tai luontodokumenteista tunnistettava eläin tuleekin omaan asuinympäristöön, se herättää kiinnostusta ja ihastustakin.
Maakunnissa petoajatukset tuppaavat olemaan kyynisempiä kuin Helsingissä. Susikin tarvitsee ravintoa, mitä se toki löytänee pääkaupunkiseudulta helposti, kun pikaruokapaikoista ostettuja ruoantähteitä päätyy kadunvarsille. Mutta jos harmitonta ruokaa ei ole tarjolla, susi syö nälkäänsä, mitä se pystyy vaivattomimmin saalistamaan. Silloin uhan alla ovat perheiden lemmikit eli kissat ja koirat.
Pääkaupunkiseudulla liikkuva susi tappaa ennemmin tai myöhemmin jonkun lemmikin, ellei se poistu väljemmin asutuille alueille. Jos näin pääsee käymään, muuttuu susikeskustelun sävykin. Somesymppiksestä tulee häirikköpeto.
Maakunnissa raportoidaan säännöllisesti myös toisenlaisista suden ja kotieläinten kohtaamisista. Sudet ovat tappaneet ja syöneet lampaita. Lampaat ovat tuotantoeläimiä. Suden isku lammastarhaan tarkoittaa lovea lammasfarmarin tilipussiin.
Suden liikehdintä Helsingissä ja sen naapureissa on paljon muuta kuin yksittäinen seikkailu. Se kertoo siitä, että petojen ja ihmisten reviirit lähentyvät toisiaan, mikä synnyttää yllättäviä törmäyksiä. Sympaattinen susi ei muutu yhtäkkiä arvaamattomaksi pedoksi. Se on hyvä muistaa pääkaupunkiseudullakin, jossa susi on saanut somessa pelkkiä peukutuksia.
pekka.lakka@kaakonviestinta.fi