Pääkirjoitus: Järki voitti Paperiliiton ja Metsäteollisuuden neuvotteluissa
Paperiliiton hallitus päätti eilen palata jälleen neuvottelupöytään sopimaan Metsäteollisuus ry:n kanssa alan työntekijöiden sopimusehdoista. Liittohan suivaantui työnantajan aikaisemmista tarjouksista niin, että päätti keskiviikkona katkaista neuvottelut. Silloin päätetty ylityökielto jäi sovinnoneleestä huolimatta voimaan. Neuvottelujen jatkaminen on yleensä aina järkevää, mutta erityisesti nyt. Metsäteollisuudella, etenkin sellu- ja kartonkipuolella, menee nyt erittäin hyvin ja olisi ajattelematonta katkaista se työtaisteluihin. Talouselämä-lehden mukaan UPM:n sellutulos lähes kaksinkertaistui ja Stora Enson yli kaksinkertaistui kolmannella vuosineljänneksellä. Sama toive järkevyydestä koskee työnantajapuoltakin, joka ei tällä sopimuskierroksella ole osoittanut erityistä neuvottelukykyä. Nollakorotusehdotukset, joita pääministerikin paheksui, sekä neuvotteleminen ja tarjousten tekeminen julkisuuden kautta eivät ymmärrettävästi ole maistuneet työntekijäpuolelle. Ilmeisesti keskiviikon törmäyksen ja perjantain Paperiliiton hallituksen kokouksen välillä on tapahtunut jotakin, mikä antaa taas uskoa sopimuksen syntymiselle. Ainakin monen muun alan palkansaajat ovat saaneet aikaan sopimusratkaisun, joka ylittää metsäteollisuuden työnantajien aikaisemmat tarjoukset. Neuvottelutilanteet ovat erilaisia, mutta realistista on arvioida, että teknologiateollisuuden korotusmalli loi tason, joka pitkälti ohjaa muita sopimusaloja. Teknologiateollisuuden sopimus sisältää palkankorotusten lisäksi uusia avauksia tekstipuolella. Vastaavien elementtien liittäminen metsäteollisuuden tulevaan sopimukseen voisi avata syntyneen solmun. Markku Kumpunen markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.