Pääkirjoitus: Kanavatien tilalle pitää saada uusi tie Viipuriin

Venäjän viranomaisten Saimaan kanavatielle asettamat linja-autoliikenteen rajoitukset tulivat yllätyksenä suomalaisille. Vaikka päätös huolettaa Etelä-Karjalassa talouden näkökulmasta, tilannetta voi tarkastella myös turvallisuuden kautta. Kyse on myös tietä käyttävien suomalaisten turvallisuudesta. Kanavatie on lähtökohtaisesti huoltotie, vaikka sille on vuonna 2014 sattuneen vakavan liikenneonnettomuuden jälkeen tehty parannuksia parilla miljoonalla eurolla. Järkevintä olisi ratkaista turvallisuusongelmat vetämällä kokonaan uusi tielinjaus Nuijamaan vastaiselta Brusnitshnojen raja-asemalta Viipuriin. Vilkas rajaliikenne maiden välillä vaati sitä. Valtaosa rajanylittäjistä on venäläisturisteja, ja tien rahoitus kuuluu venäläisille. Suomen puolella rajan infrastruktuuriin on panostettu kymmeniä miljoonia euroja. Venäjän tiehallinto on varannut suunnittelurahoitusta uuden tien rakentamiseen. Uuden tien hintalapuksi on muutama vuosi sitten arvioitu 30—50 miljoonaa euroa. Venäläisviranomaisten rajoitukset luovat uhkakuvia Etelä-Karjalan ja erityisesti Lappeenrannan talouselämälle. Jos bussit siirtyvät Imatran reitille, Imatralla kauppa varmasti hyötyy liikenteestä. Sen sijaan Vaalimaan liikenteen kasvaessa kaupallinen hyöty siirtyy ainakin osittain Kymenlaaksoon. Jos uutta tietä ei saada, vaikutukset voivat olla pysyviä.

Haluatko lukea koko jutun?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Uutisvuoksen sisällöt.

Tilaa 3 kk 4 €/kk

Digitilauksen sisältö

  • Uutisvuoksi.fi-verkkopalvelun rajaton käyttöoikeus vuoden jokaisena päivänä
  • Näköislehti
  • Uutissovelluksen ja päivän lehti -sovelluksen käyttöoikeus (iOS ja Android)
  • Lukuoikeus sinulle ja kolmelle perheenjäsenellesi