Vuoden viimeisinä päivinä, itse ainakin, pysähtyy tekemään tilinpäätöstä menneeltä vuodelta; millaisia asioita vuosi onkaan antanut tai mitä vienyt. Kai minulla on jonkinlainen tarve selitellä itselleni, ettei tämäkään vuosi ole hukkaan heitettyä aikaa, vaan jonkinlaista hedelmää se on kantanut. Tai jos ei hedelmää, niin ainakin toivon, että jotain on jäänyt mieleen, että jotain tästä vuodesta tulee mukana seuraavaan vuoteen. Ehkä olen oppinut tai oivaltanut jotain? Tämä vuosi on osoittanut minulle entistä vahvimmin sen, että onnellisuus on kiinni siitä, kuinka maailman näkee, ei siitä, mitä maailmassa näkee. ”Onni ei ole olosuhteet, se on asenne”. On kyse sitten mistä tahansa elämän osa-alueesta, voisivat asiat aina olla paremmin. Vaikka ne olisivat kuinka hyvin tahansa, ei onnea pysty kuitenkaan tavoittamaan, jos vaativa mieli ei anna siihen lupaa. Kukaan toinen ihminen ei voi tehdä minua onnelliseksi, jos en osaa sitä itsessäni, eikä mikään asia tuo tyytyväisyyttä ulottuvilleni, jos en uskalla vapautua omista ja ympäröivän maailman vaatimuksista. Minulle, joka olen uupunut työssä ja sairastanut masennuksen, jolle elämä on ollut kuilu, jonka pohjalla on mustaa tahmaa, on onnen oivallus syvä ja merkittävä. Onni on asenne, joka antaa luvan nauttia, vaikkei elämä olisikaan mikään satu, joka loppuu fraasiin ”Ja he elivät onnellisesti elämänsä loppuun asti”. Kuitenkin, halusi sitä tai ei, elämään kuuluu kärsimys. Kärsimystä tärkeämpi kysymys on se, mitä muuta elämässä näkyy. Voiko kärsimyksen keskellä nähdä välähdyksiä myös onnesta, joka on täysin subjektiivinen asia. Lopulta onni tai tyytyväisyys, miten sitä haluaa kutsua, on pienestä kiinni. Se on asenne. Tänä aamuna minä olin onnellinen, koska olen elossa. Ei siksi, että elämäni olisi niin hienoa ja mahtavaa, vaan siksi, että tilanne voisi olla toinenkin. Toivottavasti tämä asenne kantaa myös seuraavana vuonna ja opettaa yhä syvemmin pitämään kiinni siitä, mikä lopulta on tärkein. Itsestään. Kaisa Kontiainen Kirjoittaja on Imatran seurakunnan seurakuntapastori.
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.