Pääkirjoitus: Presidenttiehdokkaiden vaalirahoitusta kirjavasti julki
Ennakkoäänestyksen alkaessa viisi presidenttiehdokasta kahdeksasta oli jättänyt ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan. Ilmoitusta eivät olleet tehneet SDP:n Tuula Haatainen, perussuomalaisten Laura Huhtasaari eikä kansanliikkeen ehdokas Paavo Väyrynen. Kolmikko ei riko mitään lakia tai määräystä vastaan, sillä tässä vaiheessa vaalia ennakkoilmoituksen tekeminen on vielä vapaaehtoista. Virallinen vaalirahailmoituksen määräaika on vasta huhtikuussa joko 2. päivä tai 16. päivä riippuen siitä, käydäänkö vaalissa yksi vai kaksi kierrosta. Ennakkoilmoituksen tehneet ansaitsevat kuitenkin tunnustuksen avoimuudestaan. Äänestys on jo oikeasti alkanut, ja kansalaisten on hyvä olla tietoisia siitä, mitkä tahot ehdokkaita rahoittavat ja millaisilla summilla. Politiikan vanha hokema siitä, että kannattaa katsoa miltä suunnalta aplodit tulevat, pitää edelleen paikkansa. Sauli Niinistö johtaa mielipidekyselyitä suvereenisesti, mutta vaalirahoituksen perusteella mitään ei haluta jättää sattuman varaan. Niinistön kampanjan käytössä oli ylivoimaisesti eniten euroja muihin julkistettuihin budjetteihin verrattuna. Kaikkien ehdokkaiden, myös Niinistön, rahoitus on vähentynyt edellisvaaleista. Siihen voi löytää useita syitä. Yksi on varmaankin Niinistön ylivoima, eli rahaa ei haluta haaskata määrättömästi, jos voitonmahdollisuudet näyttävät olemattomilta. Toisaalta vaalimainonta on muuttunut. Ehdokkaiden lehti-ilmoituksia on niukasti ja vaalimainoskehikoissakin katujen varsilla heidän kuviaan harvassa, vaikka vaaleihin on enää viikko. TV-tentit ja sosiaalinen media ovat korostuneet entistä enemmän. Markku Kumpunen markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.