Kolumni: Kaikki päättyy joskus – elämässä kauheinta ja kauneinta on luopuminen

Olin äskettäin mukana saattojoukoissa pieneläinklinikalla, kun sisareni kissan maallinen vaellus tuli tiensä päähän. Tilanne on tietenkin hirvittävän surullinen, mutta samaan aikaan siinä oli myös jotakin hyvin kaunista: sairas ja kärsivä olento sai nukahtaa rauhallisesti ikuiseen uneen ja vapautua tuskistaan. Pidän sitä suurimpana rakkauden tekona mitä olla voi, vaikka ihmisen surkeaksi osaksi jääkin lähteä kotiin tyhjän kantokopan ja särkyneen sydämen kanssa.