Stora Enson funkistalot Insinööriniemessä vielä vailla ostajia — ”Joitakin katsojia on ollut”, kertoo viestintäjohtaja Satu Härkönen 9.2.2021 2:41
Ketjuviesti: Vuoksenniskalla asuva Jouko Juvonen on uuden edessä, mutta joulua hän viettää perinteisin tavoin, muun muassa kinkun ja lapsuusmuistojen parissa 23.12.2019 5:20
Imatran golfkenttä vaati kaupungilta aikoinaan miljoonan ja arkkitehdiltä muun muassa ympäristörikoksen — Valmistuttuaan se laukaisi varsinaisen golfbuumin koko maassa 11.12.2019 7:36
Pääkirjoitus: Imatran golfkentän kohtalosta on muodostunut jännitysnäytelmä, jolle kaikki toivovat nyt pikaista pistettä - avoin keskustelu on tarpeen 9.2.2021 3:40
Stora Enso hakee lupaa purkaa työväen rakennukset Joutsenossa — Lahonneiden talojen tilalle tulee Honkalahden sahan suoja-alue, vaikka omakotitalojakin olisi mahdollista rakentaa 9.2.2021 3:55
Kuorikasalla ahkeroinut puskukone syttyi palamaan Imatran Saimaanhovintiellä — Palo ehdittiin tukahduttaa ennen pelastuslaitoksen yksiköiden saapumista 9.2.2021 4:21
Stora Ensolle uusi toimitusjohtaja, konsernia vetää jatkossa 44-vuotias Annica Bresky — "Tough lady", sanoo hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta, joka tuntee Breskyn jo 15 vuoden takaa 25.9.2019 11:11
Pintaa syvemmältä: Imatran kaupunki voisi lähteä golfkentän omistajaksi, mutta ei vetämään muilla rasitteilla kuormitettuja golfkärryjä – Stora Enso ei ole näyttänyt neuvotteluissa vielä kentän hintalappua 20.8.2019 19:26
Stora Enso investoi 10 miljoonaa euroa Sunilan tehtaalle sijoitettavaan koelaitokseen — Yhtiön tulos heikkeni alkuvuoden aikana, säästötavoitetta nostetaan 10.2.2021 9:30
Stora Enson Oulun tehdas muutetaan pakkauskartonkitehtaaksi, työt loppuvat 365 ihmiseltä 10.2.2021 11:13
Eforan yt-neuvottelut Kaukopäässä päättyvät juhannuksen alla, työluku henkilöstön vähennystarpeelle on edelleen sama: kymmenen 10.2.2021 11:21
Stora Enso myy toimistorakennusta Vuoksenniskalla — Parhaillaan sillä on myynnissä Imatralla myös rakentamattomia omakotitontteja, asunto-osakkeita ja toimihenkilökerho 4.1.2019 19:00
Häippäsikö pomosi kohti uusia haasteita vain muutaman vuoden jälkeen? Suurten yritysten johtajapestit ovat lyhentyneet, ja se hyödyttää kaikkia, sanoo Stora Ensolla vielä työskentelevä Jari Tiura 4.1.2019 10:29
Pitäisikö tänne laittaa pumppu vai ei? Eli missä kunnossa Haapaveden vesi on, ja miten sitä voisi parantaa — entä miten Stora Enso heikentää vedenlaatua, tahtomattaan? 28.12.2018 5:00
Joutsenolaiset Sirpa, Sinikka ja Juha olivat teini-ikäisiä, kun he astelivat sahalle töihin 1970-luvulla — Honkalahden sahan konkarit eivät haikaile vanhoja aikoja takaisin, vaikka ennen sahalaiset puuhasivat kaikenlaista yhdessä niin töissä kuin vapaalla 10.2.2021 20:49
Stora Enson Imatran tehtaat alkaa pian etsiä uutta tehtaanjohtajaa: Jari Tiura siirtyy uusiin tehtäviin — Tylsää täällä ei ole ollut, Tiura sanoo 20.12.2018 7:30
Stora Enso varautuu jopa kolmen kuukauden mittaisiin lomautuksiin Honkalahden sahalla Joutsenossa ensi keväänä 10.2.2021 22:55
Ketjuviesti: Stora Enson palo- ja suojelupäällikkönä työskentelevä Mikko Parikka etsii vapaa-ajallaan sodassa tippuneita lentokoneita järvien pohjista ja katsoo joka vuosi Tuntemattoman sotilaan — ”Olen vanhan liiton miehiä” 21.12.2018 0:29
"Ihan ookoo, kunhan tarjolla on myös lihavaihtoehto" — Raja- ja merivartiokoulussa kasvisruuan energiapitoisuus mietityttää kadetteja ja henkilökuntaa 27.8.2018 6:00
Vuonna 2006 alkanut lakkautusaalto vei Suomesta 34 paperikonetta, mutta nyt metsäjätit porskuttavat — Analyytikot kertovat, miten paperin hinta kääntyi nousuun 12.8.2018 15:15
Oletko aina halunnut käydä Stora Ensolla? Syyskuussa se onnistuu, nähtävillä muun muassa tehdaspalokunnan kalustoa 11.2.2021 1:43
Eränkävijä-patsas on siirtynyt metsäkonttorilta Kaukopäähän — Tehtaan parkkipaikalla remontti käynnissä 11.2.2021 2:09
Metsäkone on uponnut tänä talvena liejuun pahimmillaan hyttiä myöten — Puun tarve on koko maassa kova, ja Imatran tehtaatkin imevät rekallisen puuta kuudessa minuutissa 13.3.2018 7:41