Mansikkalan uutta vuoropäiväkotia käy Mea Nevalaisen ja Aava Hintsasen lisäksi tällä hetkellä noin 180 lasta ja lisääkin pystytään ottamaan – Vuorohoidon tarve on ollut kuluneena syksynä koronan vuoksi aikaisempaa pienempi 3.1.2021 8:05
Mansikkalan uusi vuoropäiväkoti aloitti toimintansa elokuun alussa – Koko kalustus ja lelustus on uutta ja käytävillä mahtuu ottamaan vaikka leikkimopokisat 10.8.2020 5:10
Muistot Mansikkalan päiväkodista elävät nykyisten aikuisten mielissä väkevinä: Erityistä iloa tuottivat lokerikkosängyt, johtajan musisointi sekä vakoiluleikkeihin sopiva parvi — Tänä vuonna perinteikäs päiväkoti aiotaan purkaa 19.1.2020 4:55
Mansikkalan päiväkotiin asennetaan ensi kuussa ilmanpuhdistimia, ne ovat käytössä niin pitkään kuin päiväkoti toimii rakennuksessa 9.2.2021 5:40
Sisäilmatutkimuksista ei löytynyt syitä Mansikkalan päiväkodissa tapahtuneeseen lasten oireiluun, Mikonpuiston päiväkodissa pieni vesivahinko alkuviikosta 10.2.2021 11:49
Mansikkalan päiväkodissa tilanne ennallaan — Oireilu pysynyt kurissa, sisäilmatutkimusten tuloksia odotellaan 26.4.2019 16:29
Mansikkalan päiväkodissa oireillaan jälleen: Kyseessä yksittäiset lapset, sisäilmatutkimukset aloitettu 5.4.2019 21:17