Linnankosken aurinkovoimalan rahoitus yhä auki – Valtion miljoonatuesta ei vieläkään päätöstä 23.5.2023 19:06
Kaukolämmön hinta on noussut Etelä-Karjalassa selvästi vuodessa – Selvitimme, missä kunnissa kaukolämpö maksaa eniten ja missä vähiten 14.1.2023 13:00
Kaukolämmön hinta Ruokolahdella laskee tuntuvasti – Uuden pellettilaitoksen koekäyttö alkoi 31.12.2022 15:00
Kaukolämmön hinta pomppasi Ruokolahdella nelinkertaiseksi – Anni Toiviainen kertoo, kuinka raju hinnannousu on muuttanut perheen arkea 4.12.2022 7:00
Jouko Savolaisen, 44, luotsaama KS-Lämpö on Ruokolahden vuoden yritys: "Ensi vuodestakin on tulossa todella kiireinen", sanoo ilmalämpöpumppuja myyvä yrittäjä 27.11.2022 7:00
Imatra kuuluu Suomen suurimpiin sähkönkuluttajiin – Katso kymmenen kärki viime vuodelta 30.10.2022 11:00
Myös Imatran kaupunki heräsi sähkön säästöön: "Totta kai olemme mukana yhteisissä talkoissa" – Lista mahdollisista toimista on työn alla 14.9.2022 17:06
Vierailimme tiettävästi ensimmäisessä imatralaisessa kerrostalossa, jonka katolla on aurinkovoimala – Idea syntyi pikkujouluissa, ja nyt on monin tavoin hurahdettu energiansäästöön 10.9.2022 5:00
Imatralaiset toivovat aurinkovoimalaa Linnankosken sijaan syrjemmäksi – "Aurinkopaneeleita pitäisi laittaa joutomaille, joilla ei voi tuottaa ruokaa", viljelijä Pekka Kärkäs sanoo 8.6.2022 20:55
Tulipalo sähkölinjan tolpassa kiinnitti ohikulkijan huomion Ruokolahdella – Palon syyksi paljastui eristevika 3.6.2022 9:55
Imatran Linnankoskelle suunnitellaan Suomen suurinta aurinkosähköpuistoa: Investoinnin arvo on yli 30 miljoonaa euroa, asialla imatralaisyritys 3Flash Solar 30.5.2022 11:35 | Päivitetty 1.6.2022 15:29
Monissa Imatran kaupungin ja seurakunnan rakennuksissa halutaan eroon maakaasusta, edessä on isoja remontteja – Syksy mietityttää: "Siitä on huolta varmaan jokaisella" 27.5.2022 9:30
Näin naapurissa | 90-luvulla kaatui piippu, kohta menee nurin koko rakennus – Iso pala sotia edeltävää rakennusperintöä katoaa Tiurusta 12.5.2022 18:30
Kaukolämpöjohdon rakennustyöt katkaisevat liikenteen Vuoksenniskantiellä – Tie on poikki torstai-illasta perjantaiaamuun 12.5.2022 13:30
Ruokolahden vt. kunnanjohtajan ja hänen miehensä omakotitalon katolla pötköttää 12 aurinkopaneelia – Investointi oli iso mutta lämmityslasku iloinen yllätys: "On mukava seurata, kuinka sähköä ropisee" 10.5.2022 5:00 | Päivitetty 10.5.2022 18:11
Ilma- ja ilmavesilämpöpumppujen kysyntä räjähtänyt Imatralla, asennuksissa ruuhkaa: "Tilanne on ylikuumentunut" 9.5.2022 13:11 | Päivitetty 9.5.2022 21:16
Ruokolahtelaisten kaukolämpölaskut pienenevät ensi lämmityskaudella – Kunta siirtyy maakaasusta pellettiin 29.4.2022 19:00 | Päivitetty 29.4.2022 20:29
Maakaasun hinnannousu ja irtiotto Venäjästä vauhdittavat Rauhan biolämpölaitoshanketta 27.4.2022 15:13
Ukonhauta rakentaa Virasojalle uutta hakekenttää Imatran Lämmölle – Näkösuojaksi rakennetaan neljä metriä korkea muuri 18.4.2022 13:00
Etelä-Karjalan turvesuot ovat ensi kesänä täydessä käytössä – Venäjän aloittama sota Ukrainassa käänsi energiasuunnitelmat päälaelleen 16.4.2022 17:00 | Päivitetty 17.4.2022 21:34
Venäläisten kiinteistöjen sähkölaskut on toistaiseksi maksettu Imatran seudun sähkölle – Jos laskunmaksussa tulee ongelmia, ne ilmenevät vasta kesällä 12.4.2022 13:57 | Päivitetty 12.4.2022 16:42
Ukrainan sota lisää kotimaisen puun kysyntää – Kilpailu raaka-aineesta on kova ja hinnat nousussa, mikä kurittaa myös Imatran Lämpöä: Kaukolämpöön on odotettavissa hinnankorotuksia 10.4.2022 11:00 | Päivitetty 10.4.2022 22:22
Imatralla 16 jätevedenpumppaamoa on remontin tarpeessa – Selvityksen mukaan saneerauksiin on varattava lähivuosina lähes 850 000 euroa 30.3.2022 14:15
Ilmalämpöpumppuja ja maalämpöä kysytään Imatralla nyt enemmän kuin koskaan – Toimitusongelmia saattaa olla edessä, pumpun asentamista voi joutua odottamaan pitkälle kesään 29.3.2022 12:28 | Päivitetty 29.3.2022 13:12
Imatran Lämpö käyttää yhä Venäjältä tulevaa hakkuujätettä kaukolämmön tuotannossa – "Meidän pitää turvata toimitus- ja huoltovarmuus" 28.3.2022 17:00 | Päivitetty 28.3.2022 22:12
Imatralainen Taito Silvennoinen on pitänyt rintamamiestaloaan tiukassa tikissä kohta 50 vuotta, paljolti omin käsin – Konkarilla on hyviä neuvoja kaikille remontteja suunnitteleville 24.3.2022 5:00 | Päivitetty 24.3.2022 15:47
Arto Saarniolla on oma aurinkovoimala kodin katolla, ja vedet lämmittää maalämpökaivo – Sähkölasku tuli viimeksi kesäkuussa 6.3.2022 7:00
Ennätyskallis maakaasu ajaa yrittäjiä ahtaalle Imatralla: "Hinnassa ei ole mitään järkeä" – Puhelin on soinut, kun jättilaskuihin toivotaan helpotusta, kertoo Imatran Lämmön Vesa-Pekka Vainikka 16.2.2022 5:00 | Päivitetty 17.2.2022 7:24
Kaukolämpöverkoston vettä on sekoittunut hanaveteen kolmessa kerrostalossa Imatran Matarassa – Korjaustyöt alkavat puoliltapäivin ja kestävät parisen tuntia 4.2.2022 8:49
Sähköä voi säästää yllättävän paljon pienillä arkisilla teoilla – Lue tästä 10 vinkkiä pienempään sähkölaskuun! 30.1.2022 17:00
Imatralaiset maksavat sähköstään nyt hyvin kirjavia hintoja – Uusi, jatkuva sähkösopimus voi maksaa jopa viisinkertaisesti sen mitä vanha määräaikainen 23.1.2022 9:50 | Päivitetty 24.1.2022 0:21
Tuplaantunut lämmityslasku oli shokki ruokolahtelaiselle Titta Jantuselle: "Ei ole järjen häivää, itku pääsee" – Näin toimialajohtaja Jari Leppänen selittää kaukolämmön hinnan hurjan nousun 19.1.2022 16:09 | Päivitetty 20.1.2022 7:46
Imatran vesimaksut nousevat vuoden 2022 alussa viisi prosenttia: Kotitalouksille korotus tarkoittaa keskimäärin 27 euron lisäystä vuoden vesilaskuun – Edellisen kerran taksoja korotettiin kaksi vuotta sitten 31.12.2021 15:00
Onnittelemme: Imatran Lämmön toimitusjohtaja Vesa-Pekka Vainikalle myönnettiin kaukolämpöalan kultainen ansiomerkki ja Suomen Leijonan ritarimerkki – Ei ole itsestään selvää, että yhdyskunnat pysyvät sähköistettyinä ja lämmitettyinä, hän sanoo 12.12.2021 9:00 | Päivitetty 14.12.2021 9:56
Kaukolämpöputki katkesi Imatran keskustassa – Vuotopaikalle nousi kymmenen metrin höyrypatsas 5.12.2021 18:42 | Päivitetty 7.12.2021 12:14
Mahdollinen työnseisaus Kaukaalla pysäyttäisi näillä näkymin myös Lappeenrantaan kaukolämpöä tuottavan Kaukaan Voiman – Vaikka voimalaitos jäisi lakon ulkopuolelle, polttoaineen saanti vaikeutuisi 2.12.2021 14:00
Pääkirjoitus | Talven sähkölaskut voivat yllättää – Tavallisen kuluttajan kannattanee kaivaa esiin sähkösopimuksensa ja tarkistaa oma vuosikulutuksensa 1.12.2021 4:00
Sähkön hinta pysynee korkealla ensi kevääseen asti, arvioi Imatran seudun sähkön liiketoimintajohtaja Mikko Reijonen – Hinnoissa tulee jatkossakin olemaan voimakasta heiluntaa 17.10.2021 7:00
Hatsapuriyrittäjä Ville Haapasalo rakennutti kesämökkinsä Saimaan rannalle ilmastoa ajatellen – ”En minä näistä mitään ymmärrä, halusin vain sellaiset systeemit, ettei tarvitse huolehtia”, hän nauraa 10.10.2021 18:42 | Päivitetty 14.10.2021 6:41
Harri Heinonen myi viime kesänä ylijäämäsähköä takaisin verkkoon, mutta se ei ole itse tarkoitus – "Aurinkosähkö tuo tiettyä lisäarvoa samaan tapaan kuin itse kerätyt mustikat", kuvailee asiantuntija 3.10.2021 18:53
Öljylämmityksestä luopumisen tukia on saatu Imatralle eniten maakunnassa, mutta myös öljypolttimia on Vuoksen varrella runsaimmin – Omakotiasujan mukaan 4 000 euron remonttiavustus ei paljon lämmitä 2.10.2021 6:07
Imatran ensimmäinen kaukolämpökoira, Nasu, valmistui kesäkuun lopussa ja ehti ansaita kannuksensa jo sitä ennen – Viime keväänä se löysi vuotokohdan Imatran Heikinkadulta 11.7.2021 8:57 | Päivitetty 12.7.2021 10:14
Kaukolämpö maksaa Imatralla ja Rautjärvellä saman verran, Ruokolahdella lämmittäminen on 35 prosenttia kalliimpaa – Nykyisin jo puolet imatralaisista asuu kaukolämmitetyssä talossa 6.4.2021 5:05 | Päivitetty 6.4.2021 13:52
Kartanonkadulla tulvii edelleen – Katuosuus suljetaan keskiviikkona puolilta päivin pariksi tunniksi 31.3.2021 8:21