Emilio Urpalainen vaatii, että vaihtoehtoinen uimahalliraportti käsitellään valtuustossa – Haluaa myös urheilutalon pois Ukonniemestä 23.1.2023 19:02 | Päivitetty 23.1.2023 19:48
Imatran kylpylä-gate jatkuu: Oikeusoppineen mukaan Ilkka Nokelainen oli "aika selvästi" esteellinen käsittelemään uimahalliasiaa kaupunginhallituksessa 21.12.2022 5:00
Imatralla valmistellaan jo uutta mielenosoitusta uimahallista – "Haluamme, että kuntalaisia kuullaan" 17.12.2022 19:00
Uutisvuoksi selvitti: Tehtiinkö Savonlinnan seminaarin linjauksista muistiota, keitä oli paikalla ja voiko valtuuston uimahallipäätöksestä valittaa? 16.12.2022 19:00 | Päivitetty 19.12.2022 9:21
Imatralla jätettiin kuntalaisaloite, jossa toivotaan uimahallin säilymistä Mansikkalassa – "Päättäjien ei tule sivuuttaa kuntalaisten mielipidettä" 15.12.2022 21:24
Ilkka Nokelainen monesta roolistaan uimahalliasiassa: "Luen itseni hallitusammattilaiseksi" – Matias Hildenin mukaan kaksoisrooli ei tee valtuutetusta jääviä 14.12.2022 20:39
Imatra oli 1960-luvulla ennakkoluuloton ja edistyksellinen, uusi uimahalli valmistui Vuoksen varrelle kuusi vuotta ennen kuin Lappeenrantaan: "Oli varsinainen kansanliike, jonka avulla hallista tuli totta" 28.11.2021 11:00
Kädenvääntö Imatran uimahallista jatkuu: Niukka enemmistö uudessa valtuustossa haluaa uimahallin Mansikkalaan – Lähes yhtä moni sijoittaisi uimahallin sinne, missä se tukee parhaiten elinvoimaisuutta 7.8.2021 4:55 | Päivitetty 9.8.2021 6:53
Urheilutalolla ja uimahallilla ei ole vielä valoja sammutettu – Maajoukkuetason urheilijat ja lasten liikuntaryhmät jatkavat harjoituksiaan 17.3.2021 8:44 | Päivitetty 22.3.2021 16:19
Imatralainen Ritva Itkonen on iloinen, että uimaan pääsee taas – Uimahallissa oli aamulla väljää, altaassa polski vain kaksi uimaria 7.1.2021 11:15 | Päivitetty 7.1.2021 11:53
Imatra avaa liikuntatilojaan – uimahalli-urheilutalo, jäähalli sekä Ukonniemi-areena ovat taas avoinna torstaista alkaen 5.1.2021 12:08
Uutisanalyysi: Olisiko uudesta uimahallista ja 50 metrin radasta apua Imatran elinvoiman vahvistamisessa? Entä mikä houkuttelisi parhaiten uusia asukkaita, alhainen veroaste, rantatontit vai Vuoksen kanava? 18.11.2020 5:00
Kuumat: Nyt realismia kehiin! Ei miljoona pietarilaista tai miljardi kiinalaista tee kanavasta kannattavaa 13.11.2020 4:01 | Päivitetty 8.2.2021 14:34
Hauklapissa olevasta venelaiturista anastettiin moottorivene ja perämoottori – Poliisi tutkii myös Imatran uimahallin pukukaappivarkauksia 28.10.2020 11:25 | Päivitetty 28.10.2020 13:25
Imatran uimahallilta näpistelty asiakkaiden omaisuutta – Tekijät ehkä alaikäisiä 27.10.2020 20:28 | Päivitetty 8.2.2021 18:09
Katukanava: Matkailijoilleko uusi uimahalli Imatralle? Ei, vaan imatralaisille 12.10.2020 18:01 | Päivitetty 8.2.2021 18:35
Syysviikonloppuisin pääsee taas uimaan lämpimään veteen – Uimahalli ja urheilutalo ovat jälleen viikonloppuisin auki 1.9.2020 8:00 | Päivitetty 1.9.2020 8:39
Imatran valtuustoseminaarissa käsiteltiin kaupungin talousnäkymiä, joita Tommi Matikainen kuvailee synkiksi – Keskustelua käytiin myös uimahallista ja urheilutalosta: "Kyseiset palvelut kaupungissa tulee säilyttää" 17.8.2020 20:45 | Päivitetty 8.2.2021 20:11
Imatran uutta uimahallia ja urheilutaloa käsitellään maanantaina valtuustoseminaarissa: "Tämä on avaus poliittiselle keskustelulle", sanoo Kai Roslakka 13.8.2020 16:40 | Päivitetty 8.2.2021 20:19
Uimarien odotus päättyi: Imatran uimahalli avasi ovensa maanantaina –"Ensimmäiset saapuivat odottamaan jo puoli tuntia ennen avaamista" 27.7.2020 20:10
Huoli Honkaharjun sairaalasta antoi imatralaislääkärille kimmokkeen lähteä mukaan politiikkaan – Moni kunnallisvaalien ehdokkaaksi pyydetty on sanonut ei, koska aika ei riitä, eikä kärvistely sosiaalisen median paineessa ole sen arvoista 16.7.2020 5:00 | Päivitetty 16.7.2020 9:31
Imatran uuden uimahallin suunnitelmat ovat odotustilassa, asiaan palataan syksyllä – Urheilutalolla remontoidaan parhaillaan kosteusvaurioita kuntosalilla ja juoksusuoralla 19.6.2020 8:00 | Päivitetty 8.2.2021 21:58
Imatran uimahalli pysyy suljettuna ainakin 27. heinäkuuta asti – Liikuntapaikkoja avataan kesäkuun alusta lähtien asteittain 20.5.2020 20:15 | Päivitetty 8.2.2021 22:44
Imatran uimahallin ja urheilutalon kuulemiskierros poiki arvokasta palautetta, mutta myös kritiikkiä ja jopa asiatonta käytöstä – Materiaalit päätöksentekoon alkavat olla kasassa, mutta sitten koronaepidemia sotki kaiken 21.3.2020 4:50
Katukanava: Imatran kaupungin myymän puolen vuoden senioripassin käyttöaika on käytännössä vain nelisen kuukautta - Miksei voida myydä passia kolmeksi kuukaudeksi? 12.3.2020 13:00 | Päivitetty 9.2.2021 0:28
Uutisanalyysi: Räjähdysherkkä uimahallikeskustelu repii Imatraa kahtia välillä niin rujosti, että demokraattinen päätöksenteko tuntuu mahdottomalta – Mitä asialle on tehtävissä? 6.3.2020 5:20
Kuinka paljon uimahallin purkaminen ja bussiliikenne Ukonniemeen maksaisi? Miten käy talviuinnin ja keilahallin? – Tässä on 20 uimahallia koskevaa kysymystä, joihin haimme vastauksia 4.3.2020 5:15
Imatra pyysi lähikunnilta lausuntoa urheilutalon ja uimahallin sijainnista: Rautjärveltä ei herunut kannanottoa, Ruokolahdelle käyvät kummatkin vaihtoehdot 21.2.2020 16:04 | Päivitetty 9.2.2021 1:02
Apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heino Katukanava-kirjoituksessa: Uimahalli tarvitsee pienempiä käyttökuluja ja uutta tulopohjaa 17.2.2020 18:05 | Päivitetty 17.2.2020 18:26
Uinti Imatran Titta Myllärinen: "Seuralle uimahallin sijainti ei ole minkään sortin kynnyskysymys" - uimaseurasta tärkeintä on välttää käyttökatko ja saada eri käyttäjäryhmiä hyvin palvelevat tilat 17.2.2020 17:01
Kovat hinnat ja pula allasajasta ajavat uimareita leireilemään viikoiksi Espanjaan ja Thaimaahan – Nyt Imatralla lasketaan, voisiko Ukonniemestä tulla kilpailukykyinen vaihtoehto 50 metrin altaineen 17.2.2020 4:50 | Päivitetty 9.2.2021 1:08
Miksi uimahalli pitää purkaa? Mikä Ukonniemessä ahdistaa? Miten uudet hallit voisivat Imatraa hyödyttää? – Nyt puhutaan suut puhtaaksi uimahallista ja urheilutalosta 15.2.2020 14:05 | Päivitetty 9.2.2021 1:11
Demarien vaatimus uimahallin kunnon uudesta tutkimuksesta hämmentää kokoomusta - "Ehkä tämä oli heiltä vain vaalikampanjan avaus", arvelee Anna Helminen. 14.2.2020 18:20
Imatran entinen liikuntatoimenjohtaja Raimo Timonen tulistui suunnitelmasta purkaa uimahalli-urheilutalo ja siirtää toiminnot Ukonniemeen: Tekeillä kantelu ELY-keskukseen 12.2.2020 19:37 | Päivitetty 9.2.2021 1:16
Nyt puhutaan asiat halki uimahallista ja urheilutalosta – Uutisvuoksi järjestää keskustelutilaisuuden kaupungin kuumimmasta aiheesta, ehdota kysymystä! 11.2.2020 21:20 | Päivitetty 11.2.2020 21:45
Pääkirjoitus: Väestökatoon on Imatralla otettu hyökkäystaktiikka, mutta pysyvätkö kaupunkilaiset mukana? – Golf-kenttä ja 50 metrin uimahalli osoittavat, että vielä täällä osataan huikennella 6.2.2020 4:00
Kaupunkilaiset kerääntyivät kaupungintalolle keskustelemaan Imatran uimahallin ja urheilutalon tulevaisuudesta – "Mansikkala käy paikkana vauvasta vaariin", sanoo imatralainen Sinikka Poskiparta 28.1.2020 20:25
Imatran kaupunki kuuli urheilutaloa ja uimahallia käyttäviä urheiluseuroja maanantaina — Suurimmaksi huolenaiheeksi nousi mahdollinen pitkä tilojen käyttökatko 26.11.2019 20:31
Uimahallin portaat ovat käyttökiellossa, vanha lämpömatto sanoi sopimuksen irti — Uuden hankintaa valmistellaan: raput ovat poissa pelistä siihen asti, tai kunnes lämpenee 31.10.2019 10:06 | Päivitetty 31.10.2019 14:33
Uimahallin ja urheilutalon peruskorjauksen hinnaksi arvioidaan yli 20,4 miljoonaa euroa, selvitykset uudisrakennuksesta käynnistetään — Nykyisen uimahallin ja urheilutalon suojelumerkintä poistetaan 8.10.2019 16:31 | Päivitetty 8.10.2019 18:32
Iita Paajasen kylpyläkäynti sai ikävän lopun: "Astuin jalallani pehmeään liejuun, joka paljastui ulosteeksi" — Paajanen olisi kaivannut henkilökunnalta järeämpiä toimia 5.8.2019 15:25 | Päivitetty 6.8.2019 7:24
Siinä ne nyt ovat: Varpalahden avannon uudet portaat, jotka suosivat heikkojalkaisempaakin 21.6.2019 9:06
Imatran uimahalli ja urheilutalo ovat auki tänään viimeistä päivää ennen kesätaukoa 20.6.2019 10:38 | Päivitetty 10.2.2021 10:28
Varpalahden avannon uudet portaat ovat valmiit ja odottavat asennusta — niitä pitkin Vuokseen pääsee pulahtamaan juuri ennen uimahallin kesätaukoa 11.6.2019 11:02 | Päivitetty 11.6.2019 13:26
Uinti Imatralle 31 mitalia Toukouinneista, Lappeenrantaan uusi SM-ennätys 6.5.2019 8:38 | Päivitetty 10.2.2021 11:55
Imatran uimahallin laituriin tehdään uudet, turvalliset portaat avantouimareille: Urakan saa paikallinen yritys 15.3.2019 20:45 | Päivitetty 10.2.2021 18:15
Imatran uimahalli on suljettu tänään perjantaina ilmastointikoneen moottorin korjauksen vuoksi, urheilutalo toimii normaalisti 1.2.2019 8:31 | Päivitetty 1.2.2019 12:19
Vuosi vaihtui, ja samalla Imatran uimahallin sekä urheilutalon lippujen hinnat nousivat — uutena tuotteena kuukausikortti kuntosalille 3.1.2019 9:37 | Päivitetty 3.1.2019 14:31
Uinti Imatran puheenjohtajana aloittava Sami Heikkinen, 41, ajautui tyttärensä vedossa uimaseuran toimintaan — Ruuhkavuosia elävän kolmen lapsen isän illat kuluvat auton ratissa Tuulikallion ja urheilutalon väliä sahatessa 11.12.2018 5:28 | Päivitetty 11.12.2018 21:23