Etsivä löytää nuoren

20.2.2012 4:00Tekstikoko: AAA
Etsivä ei ole viranomainen vaan nuorta auttava, opastava ja tukeva aikuinen, jonka puoleen voi kääntyä luottamuksellisesti. Imatralla toimintaa on ollut vuodesta 2008, Rautjärvellä hieman yli vuoden, Ruokolahdella vuoden 2012 alusta.
Olli Näreaholla vähän yli vuoden kokemus etsivä työstä, Jaana Kontinen-Salakka aloitti jo vuonna 2008. Kuvaaja: Päivi Vento

PÄIVI VENTO

JOS alle 25-vuotias nuori lopettaa kesken toisen asteen koulutuksen, varusmiespalveluksen, siviilipalveluksen tai peruskoulun päättänyt ei ole saanut opiskelupaikkaa, häneen ottaa yhteyttä etsivä.

Imatralla toiminta on jo niin tunnettua, että nuori yleensä tietää, mistä on kysymys. Rautjärvellä toiminnan ensimmäinen vuosi on ollut toiminnan markkinointia ja tunnetuksi tekemistä, Ruokolahdella kuviota vasta viritellään.

Etsivä on aikuinen, joka haluaa esimerkiksi varmistaa, että nuori löytää itselleen opiskelu- tai työpaikan taikka osaa oikean viranomaisen luokse selvittelemään asioitaan. Työ voi olla hyvinkin konkreettista.

– Haja-asutusalueella autottoman nuoren työnvälitystoimistossa käyntiin voi mennä koko päivä, koska aamulla mennään koululaisbussilla taajamaan ja iltapäivällä vasta pääsee takaisin. Jos tämä nousee kynnyskysymykseksi, annan nuorelle kyydin hoitamaan asioitaan, kertoo Rautjärven, Ruokolahden ja Parikkalan alueen etsivä nuorisotyöntekijä Olli Näreaho.

Imatralla etsivä parina työskentelevät kaupungin eritysnuorisotyönohjaaja Anu Muukkonen ja yksilövalmentaja Jaana Kontinen-Salakka INTOa Työstä ry:stä. Rautjärvellä, Ruokolahdella ja Parikkalassa Näreahon parina on Tomi Pitkäjärvi.

Imatralla toiminta kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan Haavi-projektiin. Näreaho ja Pitkäjärvi ovat puolestaan Laptuote-säätiön palkkalistoilla, ja kunnat ostavat palvelun sieltä.

Etsivä toiminta on levinnyt Suomessa jo laajalle, pareja on kentällä yli 200. Taustaorganisaatiomalleja on erilaisia, mutta toimintatavat ja -tavoitteet ovat yhteneväisiä.

– Jos Imatran ammattiopistossa rovaniemeläinen keskeyttää opintonsa, hänestä ilmoitetaan Rovaniemen etsivälle, että täältä on tällainen henkilö tulossa, Kontinen-Salakka valottaa.

Esimerkiksi ammattiopistosta tulee kuukausittain lista opintonsa lopettaneista etsiville yhteydenottoja varten. Tavoitteena on estää nuorten väliinputoaminen mahdollisimman tehokkaasti.

Viranomaistahot ovat tunnustaneet etsivien työn tärkeyden ja viime vuonna nuorisolakiin kirjattiin kunnille velvoite hankkia paikkakunnalle etsivän palvelut nuorien saataville.

Kontinen-Salakka kertoo Imatralla toiminnan palveluohjauksen parissa olevan alle sata nuorta vuodessa. Muita kontakteja on huimat määrät, sillä etsivät ovat mahdollisimman pitkälle siellä, missä on paljon nuoria: erilaisissa tapahtumissa, ammattikouluryhmäytymisissä, nuorisotiloilla, kadulla koulujen lopettamisviikonloppuina. Toimitaan ”matalan kynnyksen periaatteella.”

Näreaho huomauttaa tähän liittyvän myös sen, että nuori tavataan siellä, missä hän haluaa. Toimistolle ei tarvitse tulla.

Etsivä ei koskaan toimi alle 18-vuotiaan kanssa niin, etteivät vanhemmat olisi tietoisia asiasta. Imatran etsivä Jaana Kontinen-Salakka sanoo, että pääsääntöisesti vanhemmat ovat suhtautuneet hyvin ulkopuolisen apuun.

– Kyllähän siinä liikutaan herkällä alueella, koska kysymys on nuoren pärjäämisestä ja syrjäytymisvaaran ehkäisystä. Ei kenestäkään vanhemmasta ole mukavaa ajatella sitä, että oma lapsi on vaarassa syrjäytyä, Kontinen-Salakka sanoo.