Ahdilla olisi annettavaa, mutta ottajat vähenevät

19.2.2012 4:00Tekstikoko: AAA
Verkottajien määrä vähentynyt, nuoret suosivat vetouistelua.
Arto Marttisen päivän saalis oli kymmenkunta kiiskeä Varpalahdelta. Kuvaaja: Aino Suonio

JUKKA SONNINEN

ETELÄISEN SAIMAAN kalakannat ovat suuremmat kuin koskaan, sanoo Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen kalatalousneuvoja Vesa Tiitinen.

Ongelmana on valtakunnallinen suuntaus, jonka mukaan vapaa-ajan kalastus on vähentynyt.

– Varsinkin muikkua ja kuhaa on nyt monin paikoin verrattomasti. Ja kun on muikkua, on myös sitä jahtaavia petokalojakin, tietää Tiitinen.

– Eli kun kalastus on vähentynyt, ei se ainakaan kalansaaliista ole kiinni.

– Aivan viime vuosina etenkin verkkokalastus on vähentynyt ja jäänyt vanhemman väen harrastukseksi. Nuorempi väki sen sijaan mielellään uistelee.

Verkkoväki saa saaliiksi monipuolista saalista aina lahnoista lähtien. Uisteluväen saaliit rajoittuvat petokaloihin.

Vapaa-ajankalastajia oli Suomessa vuonna 2010 hieman alle 1,7 miljoonaa, kun heitä vielä vuosikymmenen alussa oli lähes kaksi miljoonaa. Saalis on pienentynyt reilut 10 miljoonaa kiloa. Vapaa-ajankalastajat ovat myös entistä vanhempia, kertoo Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.

Alle 45-vuotiaiden kalastajien määrä on vähentynyt ja 45 – 64-vuotiaiden määrä on pysynyt suurin piirtein ennallaan. Ainoastaan yli 64-vuotiaiden kalastajien määrä on lievästi kasvanut. Heitä on nyt noin 200 000.

Vuonna 2010 kalastus oli tärkein tai lähes tärkein harrastus noin 50 000:lle ja melko tärkeä harrastus noin 200 000 kalastajalle. Tässä ei ole tapahtunut suurta muutosta 2000-luvulla. Sen sijaan niiden määrä, joille kalastus on yksi harrastus muiden joukossa, on vähentynyt noin 200 000:lla. Tällaisia kalastajia on valtaosa, lähes 1,2 miljoonaa henkilöä.

Verkkoja, pilkkivapaa, onkea ja heittovapaa käyttäneiden kalastajien määrät olivat vuonna 2010 pienemmät kuin vuosikymmenen alussa. Aivan kuten eteläisellä Saimaallakin, suhteessa enemmän kuin kalastajien määrät vähenivät näillä pyydyksillä kalastamiseen käytettyjen päivien määrät.

Kalastuspäivillä mitattuna suosiotaan kasvatti vetouistelu.

Saalis on pienentynyt 2000-luvun alkupuolen noin 40 miljoonasta kilosta alle 30 miljoonaan kiloon etupäässä verkkokalastuksen vähenemisen vuoksi. Vuonna 2000 verkoilla saatiin puolet kokonaissaaliista ja vuonna 2010 osuus oli noin 40 prosenttia.