Puukotuksen motiivina koulukiusaaminen

16.2.2012 4:00Tekstikoko: AAA
Yhdeksäsluokkalainen myönsi syyllisyytensä rikokseen.
Kosken koulun oppilaat kokoontuivat aamulla tiedotustilaisuuteen juhlasaliin. Tilaisuudessa poliisi kertoi tapahtumien kulusta ja tutkinnan jatkumisesta. Kuvaaja: Anne Vihavainen

ANNE VIHAVAINEN

IMATRALLA Kosken koulussa tiistaina tapahtuneen tapon yrityksen motiiviksi on osoittautunut koulukiusaaminen, pitkäaikainen sanallinen kiusaaminen.

Poliisi jatkoi keskiviikkona tapauksen tutkintaa.

Rikoksesta epäilty 16-vuotias imatralaispoika myönsi kuulusteluissa aiheuttaneensa tahallaan teräaseella vammoja luokkatoverilleen. Hän siis myönsi syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Poliisin mukaan tapauksen taustalta ei toistaiseksi ole tullut esille vakavaluontoista kiusaamista kuten fyysistä väkivaltaa. Kiusaaminen on pikemminkin ollut huonoa käyttäytymistä, rikoskomisario Jyrki Hänninen määrittelee.

– On käynyt ilmi, että kiusaamista on ollut. Olemme kuulleet asiasta monia ihmisiä. Kiusaaminen voidaan kokea eri tavalla riippuen henkilöstä ja olosuhteista.

Poliisi jatkaa edelleen motiivin tutkintaa ja jututtaa sekä Kosken koulun oppilaita että opettajia. Tutkinnassa ei ole edelleenkään tullut ilmi, että teko olisi aiheuttanut vaaraa muille henkilöille.

Kosken koulussa yhdeksäsluokkalainen poika puukotti luokkakaveriaan rintaan tiistaina puolen kymmenen aikaan aamulla. Väkivallanteko tapahtui luokassa ennen oppitunnin alkua.

Uhri haavoittui vakavasti jahänet vietiin ambulanssilla Etelä-Karjalan keskussairaalaan. Hän on toipumassa. Uhria kuulusteltiin tapahtumien kulusta keskiviikkona.

Puukottaja on pidätettynä poliisivankilassa.

Hänet voidaan pitää pidätettynä perjantaihin puoleen päivään saakka, jolloin on tehtävä päätös vangitsemisesta tai vapauttamisesta.

Jyrki Hännisen mukaan lastensuojelutoimenpiteet tekijän kohdalta on käynnistetty. Hänninen arvioi, että tekijä ei palaa Kosken kouluun enää tämän kevään aikana.

Myös uhrin koulutyöhön tulee pitkä tauko.

– Hänelle on tehty toimenpiteitä sen verran, että toipuminen vie aikaa.

Tapausta tutkitaan nuorena henkilön tehtynä tapon yrityksenä. Mikäli tekijä todetaan syylliseksi, odottaa häntä vankeusrangaistus.

– Taposta tuomio on kahdeksan vuotta. Kun kyseessä on yritys, lähtee vartti pois ja toinen vartti lähtee, kun tekijä on nuori rikoksentekijä. Tämä on nyrkkisääntö, Jyrki Hänninen kertoo.