Liikennevaliokunta lämpeni Etelä-Karjalan tarpeille

16.2.2012 4:00Tekstikoko: AAA
Suna Kymäläinen (sd.): Kuutostien remontin jatko olisi erinomainen elvytyspaketti. Tekemisen meininki ihastutti perussuomalaisten Reijo Tossavaista.
Imatralla eilen vierailleen liikenne- ja viestintävaliokunnan mielestä perustienpitoon tarvittaisiin noin 100 miljoonaa euroa lisää rahoitusta vuodessa, jotta tiet ja rautatiet pysyisivät kunnossa kaikkialla maassa. Kuvassa Eila Tiainen (vas.) ja Reijo Tossavainen (ps.). Kuvaaja: Anu Pakarinen

ANU PAKARINEN

ETELÄ-KARJALAN mittavat matkailuhankkeet ja vilkas kanssakäyminen Venäjän kanssa tekivät vaikutuksen Imatralla ja Lappeenrannassa vierailleeseen eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokuntaan.

Kansanedustajat kuvailevat, miten silmät aukesivat alueen erityispiirteille ja -tarpeille.

– Eroa on kuin yöllä ja päivällä, kun vertaa Kouvolan seutua Etelä-Karjalaan. Täällä on myönteinen tekemisen meininki, kun taas Kouvolassa sutii paikallaan, hämmästelee Reijo Tossavainen (ps.).

– Olen ihastuksissani siitä innosta, millä asioihin Etelä-Karjalassa tartutaan ja tehdään yhdessä. Myös päättäjille välittyy, että täällä ollaan tosissaan. Ei täältä tule mitään turhia investointiesityksiä, Merja Kuusisto (sd.) kiittelee.

Kiivas matkailijamäärien kasvu asettaa vaatimuksia rajanylityspaikoille ja liikenneväylille. Niiden on oltava kunnossa, jotta ne eivät muodosta jarrua elinkeinoelämän investoinneille ja alueen kehitykselle.

Rauhan alueelle rakennettavia 8 000 vuodepaikkaa pidetään muun Suomen näkökulmasta käsittämättömän suurena määränä.

– Olen vaikuttunut, miten tarmokasta toimintaa täällä on matkailun suhteen. Tätä taustaa vasten olisi aika onnetonta, jos liikennehankkeita ei pystyttäisi edistämään, Eila Tiainen (vas.) painottaa.

– Olemme kuulleet valtavista uusista matkailuhankkeista. Saadaan turisteille lisää kylpyläpaikkoja, ja tulee muutakin rakentamista. Täytyy olla rajanylityskin nopeaa ja toimivaa, jotta ihmiset tulevat tänne mieluusti, Merja Kuusisto jatkaa.

Usein rajaliikenteen kasvu näyttäytyy paikallisille vain ikävinä rekkaletkoina.

Reijo Tossavaisen mielestä on epäreilua, että venäläiset rekat tukkivat ja kuluttavat Suomen teitä tankit täynnä halpaa Venäjän polttoainetta. Hän kaipaa venäläisrekoille tämän kilpailuedun vastineeksi tiemaksuja.

Ajatukselle ei kuitenkaan lämmetä Venäjän suomalaisrekkoihin kohdistamien vastatoimien pelossa. Todennäköisempää on, että tulevaisuudessa kannetaan tietulleja tasapuolisesti kaikilta tien käyttäjiltä.

Valiokunta tutustui kaksipäiväisellä vierailullaan muun muassa Saimaa Gardensin alueeseen ja Kaakkois-Suomen rajanylityspaikkojen arkeen Vaalimaalla, Nuijamaalla sekä Imatran Pelkolassa, jossa eversti Tero Kaakinen kertoi rajan toiveista ja tarpeista. Vierailu päättyi Hamina-Kotkan satamaan.