Kosken ylittävä liukuvaijeri pitäisi poistaa, vaatii aloite
11.2.2012 4:00Tekstikoko: AAASivistyslautakunta käsittelee asiaa tiistaina.
TIINA RÄIKKÖNEN
IMATRALLA on tehty kuntalaisaloite, jossa esitetään liukuvaijerin poistamista Imatran kosken yltä. Aloitetta perustellaan sillä, että vaijerin kiinnikkeet pilaavat kansallismaiseman ja etenkin Taisto Martiskaisen Imatran Impi -veistoksen ympäristön kosken länsirannalla.
Aloitteen on tehnyt Pertti Karvanen, joka esittää, että liukuvaijeri voitaisiin siirtää Fortumin voimalaitoksen alajuoksulle, jossa käy ympäri vuoden voimakas virta.
Imatran sivistyslautakunta ottaa aloitteeseen kantaa tiistai-iltana.
Imatran museojohtaja Eero Laajo ja intendentti Kalle Pakarinen ovat Imatran museopalveluiden puolesta kommentoineet aloitetta.
He toteavat lausunnossaan, että Impi-veistos pystytettiin vuonna 1972 kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle ja aralle paikalle. Teoksen tarkoituksena on kunnioittaa Vuokseen hukkuneiden muistoa.
Lausunnossa huomautetaan, että vaijerirata on ollut käytössä vasta suhteellisen lyhyen aikaa. Lausunnonantajien mielestä rataa varten pystytetyt rakennelmat sopivat huonosti valtakunnallisesti arvokkaaksi määriteltyyn kulttuuriympäristöön ja maisema-alueeseen.
Esimerkiksi vaijerirataan liittyvä vastaanottokoroke on lähes kiinni Impi-veistoksen suihkualtaan luonnonkivimuurissa.
Museoasiantuntijat pohtivat myös sitä, että vaijerirataan liittyvä kaupallinen ja viihteellinen ilmapiiri sopii huonosti veistoksen läheisyyteen. Sitä tunnelmaa, mitä varten Impi-veistos alun perin pystytettiin, tuskin enää tavoitetaan.
Lausunnossa kuntalaisaloitetta pidetään aiheellisena ja suositetaan, että etsittäisiin ratkaisu, joka kunnioittaisi alueen kulttuurihistoriallista merkitystä ja veistoksen alkuperäistä tarkoitusta.
Taikuri ja Teräsmies Ky sai keväällä 2005 Museovirastolta luvan vaijeriliukuradan pystyttämiseen. Lupa koski tilapäisiä rakennelmia.
Museoviraston lausunnossa todettiin tuolloin, että hanke on mahdollinen ja kahdesta vaijerin sijoituspaikasta parempi on koskiuoman sillan pohjoispuolelle sijoittuva vaihtoehto.
Liukurata vihittiin käyttöön alkukesästä 2006. Toimintaa pyörittää Imatra Express Oy.
Tiistaina Imatran sivistyslautakunnan puntaroitavaksi menee kuntalaisaloitteen pohjalta esitys, jonka mukaan Museoviraston kanssa olisi syytä neuvotella pysyvien, ympäristöön sopivien vaijeriradan rakenteiden luomisesta.
Tavoitteena olisi selvittää sitä, miten radan rakenteet saataisiin sovitettua maisemaan nykyistä paremmin niin, että ne palvelisivat matkailuelinkeinoa, mutteivät aiheuttaisi haittaa Imatrankosken kansallismaisemalle tai Imatran Impi -veistoksen ympäristölle.

