Sähköistä äänioikeusrekisteriä testataan Mansikkalassa

5.2.2012 4:00Tekstikoko: AAA
Äänestäjän äänioikeuden käyttö merkitään ensin vaaliluetteloon ja heti perään myös äänioikeusrekisteriin. Kyseessä on kokeilu, jossa Mansikkalan äänestysalue on mukana.
Matti Hirvonen toimii Mansikkalan vaalilautakunnan puheenjohtajana. Hän kertoo, että sähköisen äänioikeusrekisterin kokeilu otettiin hyvin vastaan. Kuvaaja: Päivä Heiskanen

ANNIINA MEURONEN

MANSIKKALASSA presidentin vaalien ensimmäisellä kierroksella virallisena vaalipäivänä äänestäneistä osa hämmästyi, kun äänestyksen yhteydessä oli kokeilussa sähköinen äänioi-

keusrekisteri.

Äänestäjän ei kuitenkaan tarvinnut eikä tarvitse varsinaisena vaalipäivänäkään valmistautua kokeiluun millään lailla.

– Vaalilautakunta kuitenkin toivoo, että jokainen äänioikeutettu ottaisi henkilötodistuksen tai ajokortin esiin heti äänestyspaikalle saapuessaan ja pitäisi sitä esillä niin kauan kunnes vaalivirkailija on lukenut asiakirjan sähköisen äänioikeusrekisterin optisessa lukulaitteessa, esittää Mansikkalan vaalilautakunnan puheenjohtaja Matti Hirvonen.

Mutta miksi tällaista tehdään ja juuri Mansikkalassa?

– Mansikkalan äänestysalue valikoitui pilottialueeksi sen sopivan suuren äänestäjämäärän johdosta ja myös siksi, että Mansikkalan koululla on parhaat tekniset valmiudet sähköisen äänioikeusrekisterin kannalta, Hirvonen valottaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että äänestäjän äänioikeuden käyttö merkitään ensin vaaliluetteloon ja heti perään myös äänioikeusrekisteriin. Koska kyseessä on kokeilu, niin vaalilautakunnan osalta vaaliluetteloon tehdyt merkinnät ovat oikeudellisesti todistusvoimaisia. Äänioikeusrekisteriin tehdyt merkinnät eivät.

Kokeilu oli riskitön, mutta vaati vaalilautakunnan työntekijöiltä tuplasti työtä.

– Sähköisen äänioikeusrekisterin käyttöä on ensin harjoiteltava. Tällainen harjoitustilaisuus järjestettiin Imatrallakin tammikuun alussa.

– Varsinaisessa vaalilautakuntatyöskentelyssä sähköisen äänioikeusrekisterin kokeilukäyttö aiheuttaa kahden vaalivirkailijan lisätarpeen tavalliseen vaalilautakunnan kokoonpanoon verrattuna.

Heti perään Hirvonen huomauttaa, että jos sähköinen äänioikeusjärjestelmä otetaan tulevaisuudessa virallisesti käyttöön, niin se puolestaan tulee vähentämään vaalilautakuntien vaalivirkailijoiden määrää.

– Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta äänestäjät suhtautuivat sähköiseen äänioi-

keusjärjestelmään varsin neutraalisti ja sitä pidettiin asiaan kuuluvana. Toiset olivat jopa kiinnostuneita rekisterin toiminnasta. Mansikkalassa kävi 681 äänestäjää, joista ainoastaan kaksi epäili äänioikeusrekisterin tallentavan heistä muutakin kuin vaaleihin liittyvää tietoa.

– Vaalisalaisuuden säilymisestä esitettiin huolestunut kysymys. Sähköinen äänioikeusrekisteri ei vaaranna vaalisalaisuutta millään tavalla.

– Sähköinen äänioikeusrekisteri tuottaa tietoa ainoastaan vaaleista johtuviin tarpeisiin, Hirvonen vakuuttaa.

Nämä tiedot ovat äänioikeus ja onko se käytetty vai ei. Jos äänestäjä on äänestänyt joko ennakkoon tai hänellä on äänioi-

keus jollakin toisella äänestysalueella, järjestelmä tuo ilmoituksen tästä näytölle.

Sähköisen äänijärjestelmän tarkoitus on helpottaa tietojen käsittelyä ja nopeuttaa itse äänestystapahtumaa. Sähköinen äänioikeusrekisteri on Imatralla näissä presidentinvaaleissa nyt ensimmäistä kertaa koekäytössä. Joissakin kaupungeissa sitä testattiin eduskuntavaalien yhteydessä.