Langoista syntyy monenmoista jännää
31.1.2012 4:00Tekstikoko: AAAKohta 11 vuotta täyttävä Niilo Saarlemo virkkaa kolme hattua illassa. Parhaat ohjeet löytyvät internetin ihmeellisestä maailmasta, englannin kielellä.ANNIINA MEURONEN
IMATRALAINEN Niilo Saarlemo virkkaa päivittäin. Hattuja valmistuu kolme illassa. Alun perin hän oppi virkkaamisen taidon äidiltään Nora Saarlemolta, mutta yhteisten opettelutuokioiden jälkeen Niilo omien sanojensa mukaan ”alkoi vain tekemään”. Ahkeran työn tuloksena on valmistunut muun muassa lukuisia virkattuja Angry Birds -hahmoja, vaaleanpunaisia virtahepoja, patalappuja, pitkulainen käärme sekä pikkuisia hattuja, jotka kuminauhalla kiinnitetään hiuksien päälle päätä komistamaan.
Niilo on myynyt niitä luokkakavereilleen ja sellaiset päässä on istuttu oppitunneillakin. Opettajille sopii, että pikkuhattu päässä istutaan tunneilla, mutta tavalliset pipot joutavat tunneiksi naulakkoon.
Virkkaava poika ei ole harvinaisuus, vaikka joku niin voisi luulla.
– Kavereista myös Cassu virkkaa. Tää on vaan kivaa, Niilo Saarlemo tokaisee.
Virtahevoissa ja Angry Birdseissä täytteenä on käytetty vanua ja herneitä.
Aluksi Niilon virkkaamiseen haastetta toi pojan vasenkätisyys. Kaikki ohjeet on tehty oikeakätisille. Äitikin myöntää, että opettaminen oli haastavaa, eikä se onnistunut siten, että hän istui pojan vieressä. Kun he istuivat vastakkain äidin oli helpompi neuvoa.
– Minun lankakätköt on jo kertaalleen virkattu, Nora Saarlemo nauraa.
Kun perhe tulee mummolasta Hyvinkäältä, niin Niilo vaatii aina pysähtymään Korian ABC:llä, koska siinä sijaitsee Novitan tehtaanmyymälä. Silloin on lankaostosten paikka.
Suurimman osan ohjeista Niilo ottaa internetistä englanninkielisiltä sivuilta. Pikkusisko Nelli on saanut myös isoveikalta tämän töitä syntymäpäivälahjaksi.
Niilon äiti on myynyt pojan tekeleitä Facebookin kautta tutuille. Vaikka ”rättikässä” luonnistuu, on Niilo taituri myös puutöissä.
– Molemmat on kivoja, poika kertoo.
Pojat olivat syksyllä tekstiilityön opetuksessa ja keväällä siirtyvät teknisen töiden pariin. Niilolla on myös musiikillisia taipumuksia, sillä hän soittaa muun muassa pianoa. Vastikään Niilo ilmoitti kotiväelle, että on ajatellut pyrkiä Sibelius-akatemiaan.
Joku aika sitten junamatkalla kävi hauska sattuma. Niilo istui paikalleen ja kävi neulomaan sukkaa. Viereen istui toinen varmaankin samanikäinen poika, joka kävi myös neulomaan sukkaa. Pian viereen tuli pari vanhempaa tyttöä ihmettelemään poikien osaamista.
Tekeleiden myymisellä keräämilleen rahoille Niilolla on jo käyttökohde selvillä: pitää saada kalliimpi tietokone mitä äidillä on. Äitikin on saanut kukkaroaan kaivella, sillä Angry Birdsien kulmakarvoja varten on pitänyt ostaa kallista kultaista lankaa.
– Innostus on uskomatonta, Nora Saarlemo ihailee.
– Parhaat ohjeet löytyvät netistä, Niilo itse toteaa.
Äiti oli aina sanonut, että ihminen oppii mihin vain, jos haluaa. Niilo on todistanut tämän opettelemalla virkkaamaan ja soittamaan pianoa sekä viulua. Se tehtiin selväksi, että lentämään ihminen ei opi.


