”Virkistys- ja ulkoiluarvot huomioitu hakkuissa”

30.1.2012 4:00Tekstikoko: AAA

JUKKA SONNINEN

LAPPEENRANNAN kaupungin metsätalouspäällikön Risto Laukkaan mukaan Rauha-Tiuruun ja Joutsenon saarille suunnitelluissa hakkuissa on huomioitu virkistys- ja ulkoiluarvot.

– Kuuntelemme asukkaita, matkailuyrittäjiä ja myös luonnonsuojelupiiriä mielellämme ja heidän näkemyksensä huomioidaan. Olemme näin tehneet ja teemme myös toteutusvaiheessa. Toivomme konkreettisia ehdotuksia. Vuorovaikutteisesti syntyy paras lopputulos.

– Alueiden metsistä on luokiteltu ulkoilu- ja virkistysmetsiksi 70 – 80 prosenttia ja niitä käsitellään valtakunnallisen luokituksen mukaisin toimenpitein, mitkä on Suomessa hyväksi havaittu. Toimitaan juuri niin kuin kestävä kehitys osoittaa eli enemmistö haluaa.

– Pusikoiden ja ylitiheiden puustojen harventaminen, maisema-avaukset, ovat toimenpiteitä, joita toivotaan. Toisaalta jätetään koskemattomia alueita niitä kaipaaville.

– Hakkuualueilla kehitysluokat painottuvat vahvasti varttuneisiin ja uudistusikäisiin metsiin, siksi on tärkeää uudistaa heikkokuntoiset metsiköt ja hoitaa hyvin kasvatushakkuut ja hoitotyöt. Ei ole tarkoitus toteuttaa radikaalia kehitysluokkarakenteen oikaisua.

Suunnitelman toteuttaminen parantaa merkittävästi alueen käyttämistä asukkaiden ja matkailijoiden virkistäytymiseen näillä ulkoilu- ja virkistysmetsäalueilla, katsoo Laukas.

Hakkuiden ja hoitotöiden tarpeellisuudesta hän toteaa, että alueiden hoito- ja hakkuutyöt on pahasti laiminlyöty viimeisen 10 – 20 vuoden aikana.

– Metsiköt, taimikot ja nuoret metsät, ovat pahasti riukuuntumassa ja se ei lisää niiden käyttöarvoa ulkoilu- ja virkistysmetsänä, vaan heikentää sitä voimakkaasti.

– Nyt suunnitellut metsänhoito- ja hakkuutoimenpiteet ovat välttämättömiä metsien kehityksen kannalta sekä alueiden lisääntyvän virkistyskäytön kannalta.

Matkailijoiden näkemys hyvästä taajamametsien hoidosta poikkeaa Laukkaan mukaan luonnonsuojelupiirin näkemyksestä.

– Käsityksemme mukaan varsinkin venäläiset matkailijat arvostavat hoidettuja taajamametsiä, koska heillä on kotimaassaan lähes pelkästään hoitamattomia metsiköitä.