Ruokapalvelua esitetään jatkettavaksi Imatran kaupungin omana tuotantona
24.1.2012 4:00Tekstikoko: AAATyöryhmän selvitys valmistui.
KALLE SIPILÄINEN
KAUPUNGIN omaa ruokapalvelua pidetään niin toiminnallisesti kuin taloudellisestikin kilpailukykyisenä ostopalveluun verrattuna.
Näin todetaan viimein valmiiksi saadussa selvityksessä, jossa Imatran kaupungin oman toiminnan vaihtoehtona oli ruokapalveluiden ostaminen Saimaan Tukipalvelut Oy:ltä.
Asiaa selvittämään perustettu työryhmä esittääkin, että ruokapalveluja jatketaan kaupungin omana toimintana, muutamilla kehittämistoimilla höystettynä.
– On tehty hyvä ja perusteellinen selvitys tuotanto- ja laskutuskustannuksista. Ja kuten työryhmä esittää, niin tulemme esittämään kaupunginhallitukselle ruokapalveluiden jatkamista omana tuotantona, kertoo kaupunginjohtaja Pertti Lintunen.
Selvityksessä pohditaan muun muassa ruokapalveluiden istuttamista kaupungin uuteen organisaatiomalliin.
Toimenpiteeksi esitetään, että ruokapalvelut toimivat ensin nykyjärjestelyin talousjohtajan alaisuudessa, kunnes ne sopimusohjausmallissa sijoitetaan hyvinvointipalveluihin.
Lisäksi esitetään, että palveluiden suunnittelu tehdään nykyisillä resursseilla toimintatapoja, toimenkuvia ja henkilöstön osaamista samalla kehittäen. Tärkeä on myös asiakkaiden näkökulma.
Työryhmä kehottaa myös varautumaan työvoiman saatavuuteen, sillä ruokapalvelualalle ennustetaan vaikeuksia saada työvoimaa eläkkeelle siirtyvien työntekijöiden tilalle.
– Henkilöstöstä merkittävä osa saavuttaa henkilökohtaisen eläkeiän seuraavan kahdeksan vuoden aikana, selvityksessä todetaan.
Lisäksi yhteistyötä Saimaan Tukipalveluiden kanssa esitetään jatkettavaksi elintarvike- ja pientarvikehankintojen kilpailuttamisessa ja työvoiman käytössä soveltuvin osin.
– Tätä on hyvässä yhteistyössä selvitetty. Meillä on ollut avoin ja hyvä työryhmä, sanoo Lintunen.
Kaupungilla ja Saimaan Tukipalveluilla on pääpiirteittäin samanlainen toimintatapa ruokapalveluiden tuottamisessa.
Ruoan valmistus on keskitetty aluekeittiöihin muiden keittiöiden toimiessa ruoan jakelukeittiöinä.
Saimaan Tukipalvelut on suurin julkissektorin ruokapalvelujen tuottaja maakunnassa.
Imatran kaupunki omistaa yrityksestä pienen palan eli 6 prosenttia. Suurimmat omistajat ovat Lappeenrannan kaupunki (64 prosenttia) ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (30 prosenttia).
Työryhmä kokosi tietoja myös joiden kuntien käytössä olevista malleista, joissa yhtiö tai yritys on ruokapalvelujen tuottajana. Yhtenä vaihtoehtona esille nousi myös seutukunnallinen yhteistyö.
Imatralla ruokapalveluiden ateriamäärän kokonaisuutena odotetaan laskevan vuoteen 2020 mennessä. Samalla ikääntyvien osuus asiakkaista kasvaa. Oppilasaterioiden määrä puolestaan laskee, mutta päivähoitoaterioiden ennustetaan pysyvän ennallaan.
Selvitys ruokapalveluiden organisoinnin vaihtoehdoista esiteltiin eilen tiedoksiantona kaupunginhallitukselle.
Koska selvitys on vielä virkamiesvalmistelussa, ei kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anu Urpalainen (kok.) halunnut asiaa vielä kommentoida kaupunginhallituksen osalta.

