Haavisto-ilmiö kantoi finaaliin

23.1.2012 4:00Tekstikoko: AAA
Sauli Niinistö lähtee toiselle kierrokselle paalupaikalta. Väyrynen jäi niukasti ulos.
Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö jännittivät, ja voittivat paikan seuraavalle kierrokselle. Toisesta paikasta taisto oli kova. Kuvaaja: Jussi Nukari

PEKKA POHJOLAINEN

PRESIDENTINVAALIEN ensimmäisestä kierroksesta tuli jälleen hurja jännitysnäytelmä kakkospaikan osalta. Iltayhdeksän tienoilla tulos alkoi kuitenkin hahmottua: Suomen seuraava presidentti on joko kokoomuksen Sauli Niinistö tai kisan suuri yllättäjä, vihreiden Pekka Haavisto.

Niinistö sai lopulta 37 prosenttia äänistä. Haavisto keräsi puolestaan 18,8 prosentin ja keskustan Paavo Väyrynen 17,5 prosentin kannatuksen.

Väyrynen ja Haavisto kisasivat toisen kierroksen paikasta tiukasti, sillä ennakkoäänten perusteella heidän keskinäistä järjestystään ei voinut ennustaa. Väyrynen oli Haaviston edellä 2,8 prosenttiyksikköä. Haaviston odotettiin kuitenkin saavan varsinaisen vaalipäivän äänistä suuremman osuuden, kuten kävikin.

Jännitys nousi, kun Ylen ennuste lupasi vielä ennen iltayhdeksää Väyryselle 18 prosentin kannatuksen. Haavistolle luvattiin 17,8 prosenttia. Äänissä 0,2 prosenttiyksikön ero olisi ollut vain 4 400.

Lähes saman tien Haavisto kiri ennusteessa Väyrysen edelle, mikä aiheutti villin juhlinnan vihreiden vaalivalvojaisissa.

Haaviston nousu presidentinvaalien finaaliin on suomalaista poliittista historiaa. Avoimesti homoseksuaalin ehdokkaan yltämiseen näin pitkälle ei moni vielä viime kesänä uskonut.

Haavisto voitti kuitenkin äänestäjät puolelleen vakuuttavilla esiintymisillään tv-väittelyissä. Myös kampanja oli nerokas ja hyödynsi tehokkaasti sosiaalista mediaa.

Väyrynen teki pitkän ja hurjan kampanjan, mutta se ei aivan riittänyt. Ennen puolta kymmentä hän myönsi jäävänsä ulos toiselta kierrokselta. Väyrynen oli silmin nähden pettynyt, mutta katsoi tehneensä täydellisen kampanjan. Hän sanoi lähteneensä vaaleihin ”montun pohjalta”.

Äänestysprosentti nousi lopulta 72,7 prosenttiin, mutta jäi hieman alle edellisten presidentinvaalien. Vuonna 2006 yllettiin 73,9 prosenttiin.

Niinistön kannatus oli lopulta lähellä sitä, mitä viimeisissä gallupeissa ennakoitiin. Niinistö sai ennakkoäänistä 40,1 prosenttia. Väyrynen oli odotetusti kakkonen 17,6 prosentin kannatuksella ja Haavisto kolmas 14,8 prosentin kannatuksella.

Jo ennakkoäänten perusteella oli selvää, että vaaleissa tulee toinen kierros ja sille yltää joko Väyrynen tai Haavisto.

Perussuomalaisten Timo Soini sanoi jo heti ennakkoäänten jakauman nähtyään, että toiselle kierrokselle ei ole asiaa.

Myös demarien Paavo Lipponen piti jo kiitospuheen omille kannattajilleen. Lipponen otti tappionsa tyynesti ja kehotti syyttämään tuloksesta häntä itseään. Hän piti toista kierrosta kuitenkin enää läpihuutojuttuna ja piti Haaviston mahdollisuuksia Niinistön lyömiseen olemattomina.

Lipposen surkea vaalitulos merkinnee ankaraa jälkipyykkiä sosiaalidemokraateissa. Puoluesihteeri Mikael Jungnerin LIpponen toivoo silti jatkavan tehtävissään.

Haaviston nousu toiselle kierrokselle voi ennakoida jännittäviä aikoja. Vihreän arvoliberaalin ehdokkaan mahdollisuudet vedota esimerkiksi kodittomiksi jääneisiin sosiaalidemokraattien äänestäjiin ovat ainakin lähtökohtaisesti paremmat kuin Väyrysellä.

Vaalit eivät ole veljeksiä, mutta presidentti Tarja Halosen edellisissä vaaleissa keräämä äänisaalis antaa osviittaa siitä, millainen potti on jaossa. Halonen sai vaalien ensimmäisellä kierroksella 2006 lähes 1,4 miljoonaa ääntä.