Urheiluhalli on jokaiselle

1.9.2010 4:00 | Päivitetty: 1.9.2010 14:04Tekstikoko: AAA
Liikunnan pariin astumisen kynnystä pyritään madaltamaan. Imatran syksy pursuaa liikuntamahdollisuuksia.
Imatran urheilutalossa on mahdollisuus päästä kokeilemaan monia uusia lajeja. Urheilutalossa pääsee nyt harrastamaan muun muassa ohjattua kahvakuulaharjoittelua. Kuvaaja: Anniina Meuronen

ANNIINA MEURONEN

IMATRAN liikuntasyksy on täynnä uutta ja vanhaa virikettä, jolla saada hiki pintaan ja mieli virkeäksi. Tänä syksynä liikuntatoimi haluaa satsata erityisesti niihin, joille liikkumaan lähtemisen kynnys on korkea.

– Urheilutalo on kaikkien imatralaisten talo, moni ei tiedosta tätä. Jotkut ajattelevat, ettei urheilutalolle voi tulla jos ei siellä ole säännöllisesti käynyt, liikuntasihteeri Maija Timonen surkuttelee.

Hän toivoo, etteivät ihmiset ajattelisi, että liikuntahallia käyttävät ainoastaan aktiivitreenaajat ja kuntosalia bodarit. Sinne ovat tervetulleita myös ensikertalaiset, eivätkä ainoastaan konkarit.

Liikuntakursseissa uutuuksina tulevat matalan kynnyksen liikuntakurssien lisäksi muun muassa kursseja rapakuntoon päätyneille, painonhallinnassa tukea tarvitseville sekä tanssista tykkääville. Myös kahvakuula-kurssi alkaa Imatralla. Ilmoittautuminen kursseille alkoi maanantaina. Ilmoittautumisia alkoi heti sadella tasaiseen tahtiin.

– Kurssien hinnat ovat pysyneet samoina jo muutamia vuosia. Osa vanhoista kursseista jäi pois ja tilalle tuli uusia tuulia, kuten tämä kahvakuula, joka on muutenkin melko uusi juttu, Timonen kertoo.

– Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikuntaharrastusta, hän muistuttaa.

Syksyllä urheilutalossa pidetään myös uusia seniorizumbatunteja, jotka ovat jo nyt herättäneet paljon kiinnostusta. Kyseessä on hieman rauhallisempi zumbamuoto kuin mitä varsinainen zumba on.

Vanha tuttu yleisöluistelu on myöskin täällä taas. Imatran jäähallissa on mahdollista luistella vapaasti musiikin tahtiin sunnuntaiaamuisin puoli kymmenen ja puoli yhdentoista välillä. Kahtena viimeisenä sunnuntaina luistelijoita on ollut molemmilla kerroilla reilu 35 kappaletta.

Sekä Imatran uimahalli että urheiluhalli palasivat elokuun lopussa aukioloiltaan normaaliaikatauluihin kesäajan päätyttyä. Lasten liikuntamaat pyörähtävät käyntiin lokakuussa. Myös liikuntaneuvontaa on mahdollista saada. Liikuntaneuvonnan kautta asiakas voi osallistua muun muassa terveyskuntotestiin. Asiakas on myöskin oikeutettu henkilökohtaiseen kuntosaliohjelmaan.