Julkaisija: Sanoma Lehtimedia Oy | Vastaava päätoimittaja: Harri Manskinen

kuumalinja 13330

Näppäile tunnus uv kuuma, sen jälkeen välilyönti ja viesti. Lähetä viesti numeroon 13330. Viestin pituus max 160 merkkiä. Viestin hinta 0,50 euroa.
Toimitus päättää viestin julkaisemisesta.

Korvenkylä yhä ilman vastaanottoa

Korvenkylän hätäavuksi on visioitu hoitajavastaanottoa. Kyläyhdistystä se ei lämmitä, vaan palvelut halutaan ennalleen.
Kuva: Lauri Vuorenmaa

Tekstikoko: A  A  A

Pullonkaulana on piirin mukaan tilanpuute. Helpotusta luvataan vasta ensi vuodelle.MARI PAJARI

VUODENVAIHTEESSA Joutsenon Korvenkylässä loppunut terveyspalvelujen aikuisvastaanotto on yhä jäissä. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin syntymisen myötä päättynyt palvelu ei piirin edustajien mukaan käynnisty kylällä ennen uusien tilojen löytymistä.

- Se on se pullonkaula. Nykyisiin tiloihin vastaanotto ei enää mahdu ja korvaavia, käyttöön sopivia tiloja ei ole löydetty, kertoo Etelä-Karjalan terveyskeskuksen ylilääkäri Leena Suomalainen.

Aiemmin aikuisvastaanotto toimi samoissa tiloissa neuvolan kanssa. Suomalaisen mukaan nyt neuvola ja kouluterveydenhuolto tarvitsevat sekä hoitajan panoksen että tilat kokonaisuudessaan.

Korvenkyläläisiä Eksoten perustelut eivät ole vakuuttaneet. Korvenrauhan kyläyhdistyksen taannoin keräämän adressin terveyspalvelujen säilyttämiseksi allekirjoitti yli tuhat henkilöä.

Kerran viikossa muutaman tunnin toiminut lääkärivastaanotto ja kahtena päivänä viikossa toiminut terveydenhoitajan vastaanotto oli etenkin ikäihmisten ja lapsiperheiden suosiossa.

Kyläyhdistys hämmästelikin adressia luovuttaessaan, miksi palvelut viedään niitä eniten tarvitsevien ulottuvilta.

Hätäapua vastaanottopulmaan esitti viime viikolla piirin valtuuston lappeenrantalainen puheenjohtaja Marja-Liisa Vesterinen (sd.). Vesterinen visioi Korvenkylälle jatkokouluttautuneen hoitajan vastaanottoa.

Terveyspalvelujen palvelujohtajan Markku Huplin mielestä hoitajavastaanotto sotii piirin tiimiajatusta vastaan.

Väestövastuujaon sijaan asiakkaista vastaa Eksotessa lääkärin ja hoitajan muodostama työpari.

Palvelukokonaisuutta on Huplin mukaan Korvenkylän osalta mietitty paljon, mutta tällä hetkellä systeemi näyttää säilyvän ennallaan.

- Aikuisväestön vastaanotto keskitetään Joutsenon terveysasemalle, jonne on Korvenkylältä 14 kilometrin matka.

Hupli näkee vastaanoton järjestyvän vasta vuoden 2011 aikana.

Korvenkylään rakennetaan tuolloin uusi päiväkoti, jonka yhteydessä palvelupiste voisi auttaa myös vastaanottoasioissa.

Korvenrauhan kyläyhdistys ei innostu ilmaan heitetystä hoitajavastaanotosta. Lähtökohtana yhdistyksellä on yhä tilanteen palauttaminen ennalleen.

- Se tarkoittaa neljän tunnin lääkärivastaanottoa. Mielestämme vaatimus ei ole mitenkään kohtuuton, yhdistyksen puheenjohtaja Antti Arminen sanoo.

Myös Arminen pitää kylälle lähivuosina nousevaa päiväkotirakennusta potentiaalisena paikkana vastaanotolle. Siihen asti tyhjiä tiloja löytyy Armisen mukaan muun muassa Osuuspankin ja hotellin kiinteistöistä.

Kysymys on hänen mielestään tahdosta ja rahasta. Syyttävä sormi osoittaa Lappeenrantaan päin.

- Kuntaliitossopimukseen kuului sitoumus palvelujen säilyttämisestä ennallaan tietyllä ajalla. Tämä ei nyt ihan vastaa sitä.

Korvenkylän tilannetta puretaan tällä viikolla Korvenrauhan kyläyhdistyksen ja Eksoten yhteisessä tapaamisessa.

Lähetä LähetäFacebook FacebookTwitter Twitter
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Uutisvuoksi: Korvenkylä yhä ilman vastaanottoa

MARI PAJARI VUODENVAIHTEESSA Joutsenon Korvenkylässä loppunut terveyspalvelujen aikuisvastaanotto on yhä jäissä. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin syntymisen myötä päättynyt palvelu ei piirin edustajien mukaan käynnisty kylällä ennen uusien tilojen löytymistä.

Lue koko uutinen:
http://www.uutisvuoksi.fi/Uutiset/2010/03/09/Korvenkyl%C3%A4+yh%C3%A4++ilman+vastaanottoa/201058628469/17

(*) Pakolliset kentät

Sanoma Lehtimedia Oy / Uutisvuoksi Einonkatu 6, 55100 IMATRA | Puh. 05 2100 2600 | fax. 05 436 6353