Julkaisija: Sanoma Lehtimedia Oy | Vastaava päätoimittaja: Harri Manskinen

kuumalinja 13330

Näppäile tunnus uv kuuma, sen jälkeen välilyönti ja viesti. Lähetä viesti numeroon 13330. Viestin pituus max 160 merkkiä. Viestin hinta 0,50 euroa.
Toimitus päättää viestin julkaisemisesta.

Milja syntyi Salosten pihaterassille

Milja Salonen on nyt puoli vuotta vanha.
Kuva: Anniina Meuronen

Tekstikoko: A  A  A

Kolmen lapsen äidille erilainen ja yllättävä synnytys oli helppo ja positiivinen kokemus.ANNIINA MEURONEN

SALOSEN perheen kuopus Milja ääntelee iloisesti sitterissä. 8-vuotias Mika puuhastelee omia juttuja huoneessaan, Jimiä taitaa vähän ujostuttaa ja hän pysyttelee isänsä Jarin sylissä. Kolmen lapsen äiti Mari Salonen syöttää Miljaa, joka syntyi viime syksynä kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen. Samaisena aamuna kun Milja loppujen lopuksi syntyi, vanhempien oli tarkoitus lähteä Lappeenrantaan sairaalaan. Siellä olisi tehty päätös käynnistetäänkö synnytys, koska raskaus oli jo sen verran yliajalla.

Milja kuitenkin päätti syntyä Imatralla, omassa kotonaan.

Jarin äiti eli lasten mummo oli tullut syyskuisena torstai-iltana Salosille poikia kaitsemaan, koska heidän vanhemmillaan oli perjantaiaamuna aika Etelä-Karjalan keskussairaalalla. Pojat olivat torstai-iltana jo nukkumassa, kuten aikuisetkin. Marilla oli puolen yön aikaan supistuksia, mutta ne menivät ohi. Aamuyöstä tuolloin vielä äidin mahassa ollut Milja antoi äidin nukkua hyvin. Sitten supistukset kuitenkin taas alkoivat.

- Sanoin isännälle, että nyt voisi lähteä sairaalaan. Vedin ulkovaatteet päälle ja pakkasin tykötarpeet mukaan. Jari laittoi auton valmiiksi, kun sanoin, että käyn vielä nopeasti vessassa. Lapsivedet tulivat ja totesin Jarille, etten lähde omalla autolla mihinkään, soita ambulanssi, Mari kertaa.

Jari soitti ambulanssin kello 5.15 ja Mari meni odottelemaan pihaterassille. Pian hän sanoi miehelleen ja tämän äidille, että lapsihan syntyy nyt.

- Yritin, että odotetaan nyt se ambulanssi tähän. No, ambulanssi tuli, mutta en edes ehtinyt sinne sisään. Ambulanssinainen totesi, että lapsen pää näkyy jo.

Ei siinä sitten enää ambulanssiin ehtinyt. Mari otti fleecetakin pois päältään ja siirsi takamuksen alle. Hän kysyi ambulanssinaiselta, että saako nyt työntää.

- Sanoi, että työnnä vaan, minä otan kopin.

Siinä se lapsi sitten oli. Mari kuvailee synnytystä ”aivan mahtavaksi”. Miljan syntymäajaksi kirjattiin 4.9.2009 kello 5.25.

Omien sanojensa mukaan Mari ei ”ihan kovin kovaa huutanut”, Jari sanoo, että kylläpä huusi. Ambulanssissa työvuorossa olleille hoitajille synnytyksessä mukana oleminen oli ensimmäinen kerta.

- Hyvin toimivat! Naureskelivat vain myöhemmin, etteivät olleet kuvitelleet synnytyksen voivan tapahtua noin nopeasti. Heillä oli vasta muutama viikko sitten ollut koulutus vastaavista tilanteista.

Jari on jo naureskellut, että seuraava vauva syntyy tietysti kesken siivoamisen tai muun arkisen askareen.

- Pitänee sitten mennä jo pari viikkoa aikaisemmin sairaalaan kävelemään portaita ylös ja alas, Mari suunnittelee pilke silmäkulmassaan.

Mari ei ole sukunsa ainoa, joka ei ole ehtinyt sairaalaan synnyttämään.

- Pikkusisko on synnyttänyt Vantaalla sairaalan käytävälle.

Lähetä LähetäFacebook FacebookTwitter Twitter
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Uutisvuoksi: Milja syntyi Salosten pihaterassille

ANNIINA MEURONEN SALOSEN perheen kuopus Milja ääntelee iloisesti sitterissä. 8-vuotias Mika puuhastelee omia juttuja huoneessaan, Jimiä taitaa vähän ujostuttaa ja hän pysyttelee isänsä Jarin sylissä. Kolmen lapsen äiti Mari Salonen syöttää Miljaa, joka syntyi viime syksynä kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen. Samaisena aamuna kun Milja loppujen lopuksi syntyi, vanhempien oli tarkoitus lähteä Lappeenrantaan sairaalaan. Siellä olisi tehty päätös käynnistetäänkö synnytys, koska raskaus oli jo sen verran yliajalla.

Lue koko uutinen:
http://www.uutisvuoksi.fi/Uutiset/2010/03/06/Milja+syntyi+Salosten+pihaterassille/201058631357/17

(*) Pakolliset kentät

Sanoma Lehtimedia Oy / Uutisvuoksi Einonkatu 6, 55100 IMATRA | Puh. 05 2100 2600 | fax. 05 436 6353