Makkarabaari luottaa vanhoihin klassikoihin

11.12.2009 4:00
Kuva: Anne Vihavainen
Snagarien perusvalikoiman lisäksi Makkarabaarista saa pelmeneitä, salaattia ja keittoa. Kahvipullaakin on tarjolla, kertoo Pirkko Jäppinen.
Snagarien perusvalikoiman lisäksi Makkarabaarista saa pelmeneitä, salaattia ja keittoa. Kahvipullaakin on tarjolla, kertoo Pirkko Jäppinen.

ANNE VIHAVAINEN

PARINKYMMENEN vuoden tauon jälkeen iltakävelijät voivat taas pysähtyä makkaralle ja lihapiirakalle Ritikanrantaan. Vuoksen varteen vanhalle R-kioskin liikepaikalle avataan tänään perjantaina Makkarabaari. Samalla paikalla myyntiin viime kesänä jäätelöä.

Itse asiassa jäätelökauppa meni sen verran hyvin, että nyt halutaan katsoa, löytyisikö asiakkaita myös Makkarabaarille. Samalla halutaan testata liikepaikan toimivuus talvella, kertoo Timo Mankki.

- Tarkoitus on testata tontti ympärivuotisena kauppapaikkana. Jos näyttää siltä, että paikka toimii myös talvella, mikään ei estä kiinteämmän rakennuksen rakentamista. Alustavasti on suunniteltu paviljonkityyppistä ratkaisua, jossa on kesäisin jäätelökioski ja talvisin Makkarabaari.

Timo Mankki on jäätelökioskeja Ritikanrannassa ja Ukonniemen uimarannalla pyörittäneen Tuomas Mankin isä.

Makkarakojun liikepaikka seurakuntakeskuksen likellä ja varaosaliikettä vastapäätä ei ole kaiken järjen mukaan vilkkain mahdollinen, mutta Mankki uskoo sen vetovoimaan. Perinteitäkin on, sillä vielä 1980-luvulla parkkipaikan seurakunnan puoleisessa päässä oli pieni nakkikioski.

- Tämä on veden äärellä ja liikuntareittien varrella. Parkkipaikkakin löytyy. Alueen asukkailta ja kioskin asiakkailta on kuulunut paljon tarinoita, mitä tässä on ollut aikaisemmin.

Toive vanhasta kunnon makkarakioskista tuli jäätelökioskin asiakkailta. Kaivattiin kojua, josta saisi höyrytettyä makkaraa, ryynäriä ja kunnon lihapiirakoita. Niitä on listalla, lisäksi Makkarabaarin valikoimaan kuuluvat kuumat ja kylmät juotavat sekä karjalanpiirakat. Riisillä ja perunalla.

- Uskomme, että klassikoille on kysyntää. Ainakin tarjolla on jotain erilaista, Timo Mankki sanoo.

Kuten jäätelökioskeja, myös Makkarabaaria pyöritetään nuorten voimin. Viime vuonna Tuomas Mankki työllisti kaikkiaan puolisen tusinaa imatralaista nuorta kioskeissa. Jos makkaran myynti lähtee lentoon, työtä on tarjolla myös talvisaikaan.

Ihan koko talvea ei ole tarkoitus nakkikioskin vetovoimaa testata. Vuoden pari ensimmäistä kuukautta kertovat, toimiiko liikeidea vai ei. Jos ei, baarin siirtäminen ei ole vaikeaa.

- Tässä on pyörät alla. Siirtäminen onnistuu kyllä.

Makkarabaari on avoinna viikolla kello 11-22. Perjantaisin ja lauantaisin myynti jatkuu kello 4:ään saakka. Sunnuntaina pannaan luukut kiinni kello 18. Avajaisia vietetään tänään perjantaina ja huomenna lauantaina kello 11-18 glögien merkeissä.