Raution toimintakeskus epäilee asukkaan isoäitiä pahoinpitelystä
25.1.2009 4:00Tekstikoko: AAA
ANU PAKARINEN
SANASOTA Raution toimintakeskuksen ympärillä jatkuu ja kiihtyy.
Etelä-Suomen lääninhallituksen lisäksi kädenvääntöön on kutsuttu mukaan myös Imatran poliisi, jolle Raution toimintakeskus on tehnyt tutkintapyynnön autistisen miehen pahoinpitelystä.
Toimintakeskus epäilee pahoinpitelystä miehen isoäitiä. Tutkintapyyntö tehtiin 12. tammikuuta, noin vuorokausi sen jälkeen, kun autistinen mies oli palannut toimintakeskukseen viikonloppulomalta isoäidin luota.
Poliisille puhelimella jätetyssä tutkintapyynnössä kerrotaan, että miehen oikeassa poskessa, ohimossa ja korvassa oli mustelmia, ja että isoäidin epäillään aiheuttaneen vammat lyömällä.
Isoäiti Viola Heistonen, 72, on epäilyistä järkyttynyt ja vihainen.
Oma maine ei häntä kiinnosta, vaan kehitysvammaisen tyttärenpojan kohtalo. Pahoinpitelyepäilyjen varjolla toimintakeskus hankki hänelle vierailukiellon, ja myös päivittäiset puhelinsoitot kiellettiin. Isoäidin sydäntä särkee, kun hän kuvittelee, mitä miehen päässä liikkuu.
- Pojan äiti kuoli viime vuonna ja isä hylkäsi perheen jo aikoja sitten. Miten hänelle on selitetty, ettei isoäitikään enää käy?
- Minulla on pojasta suuri huoli. Miten hän jaksaa? Kyse on kehitysvammaisesta, jonka psyyke voi mennä todella sekaisin. Hänet tässä tuhotaan.
Kehitysvammaisen eristäminen lähimmästä omaisesta on Heistosen mielestä äärimmäisen julmaa. Syytä hänelle ei koskaan ilmoitettu, vaan hän sai tietää pahoinpitelyepäilyistä toimittajan avulla.
Paitsi että epäilyt ovat loukkaavia, eniten häntä ahdistaa mielivalta, jolla tyttärenpojan asioista on päätetty.
Ongelmat alkoivat pian sen jälkeen, kun mies muutti viime keväänä Raution toimintakeskukseen. Lähin omainen ja edunvalvoja tuupattiin sivuun hoitoa koskevissa asioissa, vaikka isoäiti kokee olevansa paras asiantuntija tulkitsemaan puhumattoman miehen mielenliikkeitä.
- Osaan lukea häntä. Raution toimintakeskuksessa ei ole hänen hyvä olla. Hän ei halunnut palata sinne viimeiseltä kotilomaltakaan.
- Kun saatoin hänet asunnolleen, silitin ja suukotin poskea, ja hänen kasvonsa olivat aivan siistit. Mitään mustelmia ei ollut paitsi polvessa, ja sekin mustelma oli vanha, muistelee Heistonen viikonloppua, jolloin pahoinpitelyn väitetään tapahtuneen.
Heistonen kiistää koskaan lyöneensä lähes kaksimetriseksi mieheksi varttunutta tyttärenpoikaansa. Tämän ajoittaisista levottomuuskohtauksista on selvitty laulamalla, puhumalla, päätä ja poskea silittämällä, kättä pitelemällä ja hartioita hieromalla. Kokemusta on pikkulapsiajasta saakka.
- Tärkeää on myös ohjattu toiminta ja tekeminen, isoäiti tietää.
- Raution toimintakeskuksessa ei ole autismiin liittyvää asiantuntemusta, minkä vuoksi olen halunnut siirtää hänet Villa Kareliaan. Tämä ja se, että seuraan niin tarkkaan pojan hoitoa, on kai syynä siihen, miksi minut halutaan nyt pois kuvioista.
Heistonen on tehnyt kantelun Etelä-Suomen lääninhallitukselle Raution toimintakeskuksesta. Lisäksi hän harkitsee rikosilmoituksen tekemistä. Tärkeintä olisi saada kuitenkin tyttärenpojan elämä takaisin normaalille raiteille.

