Ketterän hätäkokous näytti peukaloa ylöspäin
4.4.2013 16:00 | Päivitetty: 4.4.2013 20:39Tekstikoko: AAAImatran Ketterän varapuheenjohtajan Mikko Partasen keskiviikkona koolle kutsuma hätäkokous Ketterän edustusjoukkueen tulevaisuudesta keräsi Imatran Kylpylän kokoustilaan salin täydeltä porukkaa.
Mitään virallisia päätöksiä ei tilaisuudessa tehty, mutta selkeitä suuntaviivoja tulevaisuudelle noin 30 henkilön rypäs sai kuitenkin tehtyä.
— Onhan tämä paremmin mitä osasin odottaa. Viime vuonna vastaavaan tilaisuuteen tuli yksi henkilö, iloitsi Partanen keskustelutilaisuuden aluksi.
Tilaisuudessa oli paikalla entisiä ja nykyisiä seuran toimihenkilöitä ja yhteistyökumppaneita liike-elämän ja muidenkin urheiluseurojen taholta. Keskustelu sivusi Ketterän menneisyyttä, mutta päällisin puolin katse oli tiukasti tulevaisuudessa.
— Imatralla pitäisi saada yhteinen entinen henki mukaan ja vanhat kaunat seuran sisällä on selvitettävä. Ketterä r.y ja Ketterän juniorit r.y olivat pahimmillaan kuin Etelä- ja Pohjois-Korea, kun toiminta organisaatioiden tasolla kuusi vuotta sitten eriytettiin, napautti Ketterän edustusjoukkueen pitkäaikainen manageri Pentti Kontro.
Henkilösuhteidenlisäksi kokouksen teemaksi nousi talous. Entinen manageri Kontro edusti aikaa, jolloin yksi mies keräsi kaikki mainostulot oman työn ohessa. Ketterän entinen puheenjohtaja Tuomo Männistö muistutti provisio-mallista, missä mainosten kerääjä sai työstään palkkion.
— Edellinen valmentaja (Jussi Salo) teki urheilutoimenjohtajana tällä tavalla töitä ja keräsi suurimman osan budjetista.
— Yhden työntekijän mallissa tekijä voi väsyä tai muuttaa pois paikkakunnalta, kuittasi Partanen.
Tilaisuuden jälkeen Ketterän hallitukseen ilmoittautui pari uutta henkilöä. Ketterän nykyinen puheenjohtaja Jarmo Johansson on väistymässä ja tilalle on nousemassa nykyinen varapuheenjohtaja Mikko Partanen. Ketterä r.y.n virallistaa henkilövalinnat yhdistyksen kevätkokous toukokuussa.
Uusi keskustelutilaisuus pidetään jo parin viikon kuluttua.
— Kyllä tämä kokous jo toi vähän valoa Ketterän tulevaisuuteen, iloitsi Mikko Partanen.
Lisää Ketterän edustusjoukkueen tilasta perjantain Uutisvuoksessa.
- Ketterän Suomi-sarjapaikka on vaarassa (28.3. 20:30)

















Haluatko ilmoittaa asiattoman viestin?
Jätä sähköpostiosoitteesi jos haluat saada kuittausviestin ilmoituksestasi.
Siu- Ketterä kohta ykkönen
13 päivää sittenPartanen, mihin katosit?
Aalto Markku
21 päivää sittenEikö olisi jo aika siirtyä Ketterän hätäkokouksesta ja talven hiihdoista ajankohtaisempiin tapahtumiin!
Kausikorttia hankkimassa
28 päivää sittenKuka pelaa ja kuka valmentaa?
Timo Kauppi
15.4. 9:00Seuratoiminta koskettaa laajaa joukkoa: pelaajat, juniorit, vanhemmat, seuratoimijat, yhteistyökumppanit ja myöskin kunta, jonka alueella seura toimii. Kaikki hyvää työtä tekevät seurat eivät eivät voi toimia ainoastaan liiketaloudellisin periaattein, ja siksi vapaehtoistoiminnan merkitys on valtava.
Ongelma ei ole ainoastaan Ketterän, vaan koskettaa maakunnassamme muitakin seuroja. Siksi toivon imatralaisten tukea ja erityisesti auttavaa kättä perinteikkään Ketterän toiminnan kehittämiselle.
Tsemppiä nykyisille toimijoille ja uusille mukaan tuleville!
Lämäri
13.4. 9:21Ketterän haaveilu mestiksestä on aivan turhaa. Ei riitä resurssit, ei katsoja määrät.
Mikä kykyn se oikein on?
11.4. 19:21Veikko Hämäläiselle sen verran että "kiekkomaailman yhteistyökykyn" ei kannata alkaa arvostelee vaikka onkin valittu kaupungin valtuustoon ja vaikka onkin demari. Kykyn ja maailma ei ole sama kuin Imatra.
`torilla kuultua
8.4. 21:37HTT kertoo että eräs vanha valmentaja astuu uudelleen ohjaksiin. Onko näin Partanen?
Veikko Hämäläinen
6.4. 8:45Jotta Ketterän toiminta voisi kehittyä tarvitaan todella uusia ajatuksia niiin talouden hallintaan kun E-karjalaisen kiekkoiluun. Harmi vaan jos hyvät olosuhteet valuvat keskenäiseen kinasteluun huonoon kiekkomaailman yhteistyökykyn.
Ketterä fani
4.4. 20:02Pessimisti ei koskaan pety mutta ei kyllä mitään saavutakkaan. Nyt tarvitaan tukea uudelle puheenjohtajalle ja se on tärkeintä. Ketterällä on kaikki mahdollisuudet nousta urheilullisesti kuin myös taloudellisesti menetyväksi seuraksi. Siihen tarvitaan koko seuran panosta. Junioreiden ja edustuksen toiminta on saatava puhaltamaan yhteen hiileen sekä luotava yhteistä seurahenkeä. Juniori puolella on oltava selkeä tavoite kasvattaa edustusjoukkueelle lahjakkaita pelaajia. Jos joku haluaa lähteä kokeilemaan siipiään korkeammille sarjatasoille se hänelle suotakoon mutta se ei saa olla junioritoiminnan päätavoite. Päätavoitteena on oltava oman seuran joukkueiden menestys edustus mukaanlukien. Tätä kautta on mahdollisuus menestyä ja tavoitella tulevaisuudessa nousua mestikseen.
Uuteen nousuun!
4.4. 19:33Entä jos Ketterä ei olekaan näivettyvä seura?
Kirjoita kommentti