Uimaopetuksen vähäisyys huoletti koulujenvälisissä kisoissa
2.2.2012 4:00Tekstikoko: AAAOsalla oppilaista uimataito on hyvin hanskassa. Joukossa on myös paljon oppilaita, jotka eivät osaa vielä uida.TONI DEGERLUND
IMATRAN uimahallissa pärskyi vesi, kun koulujenvälisissä uimakilpailuissa selviteltiin, kuka on uimaradan nopein. Uimataito on aiemmin ollut vuosikymmeniä itsestäänselvyys, joka on peruskoulussa opittu.
Lasten nykyiset uintitaidot herättivät mietteitä altaan laidalla.
– Osalla uimataito on erittäin hyvin hanskassa. Mutta joukossa on myös paljon oppilaita, jotka eivät osaa vielä uida. Uintitekniikka ei ole kaikilla läheskään riittävän hyvällä tasolla, kertoi kisojen pääorganisaattori Päivi Saarimäki.
Tällä hetkellä Imatran peruskouluissa järjestetään ohjattua uinninopetusta kouluvuoden aikana vain neljä kertaa ykkös-nelosluokkalaisille.
Viidennellä ja kuudennella luokalla lapset saavat uinninopetusta vielä kaksi kertaa kouluvuoden aikana.
Imatran koulujen liikunnanohjaajana toimivan Saarimäen mielestä tämä on erittäin vähän.
– Liian vähän on sekä liikuntatunteja että uinninopetusta. Tavoitteet koulu-uintien osalta eivät voi olla kovinkaan korkealla. Enemmän tarvittaisiin tunteja, jotta pystyttäisiin opettamaan oikeaa osaamista, Saarimäki harmitteli.
Imatralla on kaksi aktiivista uintiseuraa. Jos liikunnanopettajat huomaavat lahjakkuuksia, pyritään heitä ohjaamaan harrastuksen pariin.
– Jos huomataan, että meillä on lahjakkaita oppilaita, jotka tykkäävät uimisesta ja haluaisivat opetella lisää, niin kehotamme liittymään uimaseuraan ja saamaan lisää harjoitusta, Saarimäki kertoo.
Viides- ja kuudesluokkalaisten 50 metrin selkäuintifinaaliin valmistautunut Santeri Suomi piti koulujenvälisistä uintikilpailuista, vaikkei uintia muuten sen ihmeellisemmin harrastakaan.
– On kivaa, kun ei tarvitse olla koulussa tänään. Selkätekniikassa on hiukan opettelemista vielä, mutta finaalissa on tavoite voittaa kultaa, totesi Suomi, joka nappasi lopulta hopeaa.
Kilpailijoiden joukossa oli myös vesipetoja, joilta palkintokaapista löytyy pokaali poikineen. Viikonloppuna Moona Koski matkaa Vaasaan nuorten SM-kilpailuihin ja hänelle kisat olivat hyvää treeniä tätä varten.
– Koulujen väliset kisat ovat ihan kivoja harjoituskilpailuja isompia kisoja varten. Uintini sujui hyvin ja kultaa tuli, kertoi Moona finaalin jälkeen.
Lahjakas uimari toivoisi myös lisää uimaopetusta koulun liikuntatunneille, vaikka hän käykin uimaseuran harjoituksissa kuusi kertaa viikossa.
– Aika vähän koulussa uidaan liikuntatunneilla. Olisihan se hyvä, jos uintiopetusta olisi enemmän, vaikkei kaikkien tarvitsekaan olla kilpauimareita. Kaikkien olisi hyvä osata uida, Moona Koski pohti.
Päivi Saarimäki onkin huolissaan uimataidosta.
– Aiemmin uimakertoja oli paljon ja taito oli paljon parempi, mitä se on tällä hetkellä. Uimataito on henkivakuutuksena tärkeä, vaikka ei kilpailisikaan.
– Se auttaa vaaratilanteissa ja on mitä parhain harrastus. Mutta jos ei osaa hyvin uida, niin ei sitä viitsi harrastaakaan.





















