Ketterä kiusasi Kooveeta Tampereella
30.1.2012 4:00Tekstikoko: AAAAlivoimamaali toisessa erässä käänsi otteen kotijoukkueelle.RIPPE RIIKONEN
Koovee–Ketterä 4–1
JÄÄKIEKON Suomi-sarjan ehdottomaan kärkeen kuuluva Koovee ei antanut yllättää itseään Ketterän viikonvaihteen toisessa vieraspelissä sunnuntaina Tampereella. Ottelun voittomaaliksi jäi Kooveen Antti Törmäsen toisessa erässä tekemä alivoimamaali.
Ketterän ainokaisen teki Toni Hinkkanen Ville Oittisen ja Pietari Kolhosen syötöistä. Ketterä tuli Hinkkasen maalilla 1–1 tasoihin, kun sitä ennen kotijoukkueen Akseli Mattila oli tehnyt ottelun avausmaalin.
Maaliton avauserä oli tilanteiden valossa tasainen. Toisessa erässä Koovee alkoi rynniä entistä vahvemmin kohti Eero Väreen vartioimaa imatralaismaalia. Kolmannessa erässä Koovee siirtyi jo ratkaisevalta tuntuneeseen 3–1-johtoon Tobias Kauppisen maalilla, kun ottelua oli pelaamatta enää viisi minuuttia.
Ketterä haki ryhtiä loppukiriin aikalisällä ja vetämällä Väreen pois maalilta. Ylivoima kuudella viittä vastaan ei onnistunut ja Kooveen Toni Nurmi pääsi niittaamaan kiekon tyhjään maaliin.
Eero Väreelle kertyi ottelussa 38 torjuntaa, kun kotijoukkueen maalivahti Anssi Pesonen selvisi 26 torjunnalla.
– Väre antoi meille mahdollisuuden taistella tänään voitosta. Varsinkin toisessa erässä hän otti monta tärkeää koppia ja piti meidät pelissä mukana. Pelattiin 35 minuuttia ihan hyvää jääkiekkoa. Sitten pari karmeaa henkilökohtaista virhettä puolustuksessa käänsi pelin Kooveelle, summasi Ketterän päävalmentaja Jussi Salo.





















