Imatran Moottorikerho juhlii 75-vuotista taivaltaan

27.1.2012 4:00Tekstikoko: AAA
IMK:n menneisyyteen mahtuu lukuisia ikimuistoisia hetkiä. Menneitten aikojen kilpailuhistoria saa jatkoa uudella offroadradalla, Suomen parhaissa olosuhteissa.
Legendaarinen Jarno Saarinen ampaisee kärkeen Imatran MM-osakilpailussa. Kuvaaja: Imatran Moottorikerho

TONI DEGERLUND

IMATRAN MOOTTORIKERHO on jo vuosikymmenten ajan ollut yksi suurimmista moottorikerhoista maassamme – ja erittäin aktiivinen kilpailujärjestäjä. Viikonloppuna Imatralla juhlitaan kerhon 75-vuotispäiviä ja kesällä ajetaan taas Muistojen Imatranajo.

Imatran Moottorikerho järjesti legendaarisen ratamoottoripyöräilyn Suomen Grand Prix MM-osakilpailun vuosina 1964–1982, minkä jälkeen Imatranajojen perinne on jatkunut RR:n SM-osakilpailujen muodossa. Vuonna 2012 kilpailut järjestetään Virtasalmella.

Moottorikerho on koko historiansa ajan ollut arvostettu nimenomaan kilpailujen järjestäjänä. Imatranajon MM-osakilpailujen lisäksi Imatralla ajettiin vuosittain motocrossin SM-osakilpailuja 1970- ja 1980-luvuilla. Minimoto-toiminta alkoi vuosituhannen vaihteessa.

Eri lajien aktiivikuljettajat ovat saaneet IMK:sta apua niin valmennukseen kuin kilpailutoimintaansa. Naisjaosto on ollut eri vuosikymmeninä kilpailujen tärkeä organisaattori. IMK toimi edelläkävijänä kehittäessään 1970-luvulla matkamoottoripyöräilyä ja Imatranajojen yhteydessä alkaneita kokoontumisajoja.

Road racing ja motocross ovat olleet IMK:ssa aina vahvassa asemassa. Kerhon kasvateista parhaiten ovat menestyneet Timo Karttiala, sivuvaunujen maailmanmestari ja moninkertainen MM-, EM-, PM- ja SM-mitalisti, sekä Jukka Sintonen, joka oli motocrossissa parhaimmillaan MM-loppupisteiden kuudes ja voitti useita PM- ja SM-titteleitä.

Kerhon kuljettajat ovat voittaneet Pohjoismaiden ja Suomen mestaruuksia road racingin ja motocrossin lisäksi myös maa- ja jääradalla.

Kaudella 2012 Imatran Moottorikerholla on tiivis ohjelma. Päätapahtuma tulee olemaan elokuun alussa vanhalla katuradalla ja sen entisellä varikolla pidettävä Muistojen Imatranajo -tapahtuma. Menneitten aikojen suurtähdet ja 60–80-lukujen kilpakoneet jyrisevät silloin entisaikojen tapaan Vuoksen varrella.

Minimoto-kilpailu tulee houkuttelemaan laajasti eri-ikäisiä kuljettajia Saarlammen karting-radalle heinäkuussa. IMK järjestää elokuun lopulla Virtasalmen Motoparkin radalla 48:nnen Imatranajon RR:n SM-osakilpailun. Motocrossin MX-liigaa ajetaan Kurkvuoren radalla syyskuussa.

Kerhon motocross-jaosto aloitti vuonna 2010 uuden motocrossradan suunnittelun Kurkvuoreen vanhan radan viereen. Radan toteutukseen saatiin Kärki-Leader-rahoitusta, ja radan rakentaminen aloitettiin vuoden 2010 syksyllä. Ensimmäiset kierrokset uudella radalla ajettiin elokuussa 2011, ja lopullisen muotonsa rata saa vuonna 2012, jolloin järjestetään myös ensimmäiset kilpailut.

Syksyllä 2011 IMK sai Imatran kaupungilta vanhan jäähallin käyttöönsä, ja siihen tullaan tekemään offroad-sisärata kevään 2012 aikana.

Kyseisten hankkeiden toteutumisen jälkeen Imatran Moottorikerholla on kiistattomasti Suomen parhaat olosuhteet offroad-lajien harrastamiseen.