Viisi urheilijaa ylsi stipendeille Ruokolahdella
24.1.2012 4:00Tekstikoko: AAAKyykkä, suunnistus, soutu ja pyöräily viime vuoden menestyslajeina.
RIPPE RIIKONEN
RUOKOLAHDEN kunta jakoi maanantaina liikuntahallilla stipendejä ja tunnustuspalkintoja viime vuonna menestyneille ruokolahtelaisille urheilijoille. Stipendille ylsivät kyykkääjä Jyrki Juvonen, soutaja Miika Matikainen, suunnistaja Essi Väisänen sekä pyöräilijät Juho ja Jaakko Hänninen.
Ruokolahden kunnan palkintosäännön mukaan stipendillä palkitaan nuorten ja yleisen sarjan SM-kisoissa menestyneitä urheilijoita. Mikäli urheilija edustaa toisen paikkakunnan seuraa, niin stipendi puolitetaan.
– Sääntöjä tarkistettiin neljä vuotta sitten, mistä lähtien veteraaniurheilijat on huomioitu tunnustuspalkinnoilla, kertoo Ruokolahden kunnan liikuntasihteeri Juha Husu.
Suurimman 230 euron stipendin sai suunnistuksen SM-kisoista pitkältä matkalta pronssia 16-vuotiaiden tyttöjen sarjassa viime kesänä voittanut Essi Väisänen.
– Viime vuosi oli SM-kisojen osalta hyvä, sillä pääsin kaikilla matkoilla karsinnoista eteenpäin. Pidemmät matkat sopivat minulle parhaiten, kertoi SK Vuoksen lupaus.
Ruokolahden urheilun palkintogaalojen konkari Jyrki Juvonen pokkasi viime vuoden saavutuksistaan 210 euroa. Juvonen saavutti maailmanmestaruuden ja SM-kultaa joukkuepelissä.
– Kansainvälisiä arvokilpailuja ei tänä vuonna ole. SM-kisojen lisäksi kauden päätavoitteena on Helsingissä käytävä Suomi–Ruotsi-maaottelu, kertoi Juvonen.
Tainionkosken Tähteä edustavat ruokolahtelaiset pyöräilijät Juho ja Jaakko Hänninen saivat stipendin SM-mitaleistaan aika-ajossa ja maastopyöräilyssä. Vuoksen Soutajien Miika Matikainen oli A-poikien SM-hopealla parisoudussa.
Tunnustuspalkinnoilla muistettiin 16 urheilijaa. Pokaalin hyllyynsä saivat Harri Ahokas (yleisurheilu/salibandy), Jouni Monto (ammunta), Juhani Auvinen (vuorosoutu), Eino Hänninen (pyöräily) ja Marja Tonder (suunnistus).
Oman tunnustuspalkintonsa saivat myös urheilukalastuksessa mitaleja Ruokolahdelle saalistaneet Niko Arminen, Jani Arminen, Senja Arminen, Salla Hovatov, Irene Hovatov, Leevi Hovatov, Tapani Hovatov, Martta Huuskonen, Lasse Ijäs ja Esko Ijäs.




















