Tennishalli avautuu käyttäjille keskiviikkona

31.8.2010 4:00Tekstikoko: AAA
Halliyhtiön toimitusjohtaja Markku Puuska painottaa uuden hallin nousseen kaikkien harrastajien käyttöön.
Imatran Tennishalli oy:n toimitusjohtaja Markku Puuska katseli maanantaina vielä tyhjää hallia. Kentät avautuvat pelaajien käyttöön huomenna. Kuvaaja: Rippe Riikonen

RIPPE RIIKONEN

UKONNIEMEN tennishalli avaa ovensa käyttäjille huomenna. Imatralaisten tenniksen harrastajien kauan odottaman hallin rakennuttaja Imatran Tennishalli oy vakuuttaa ettei hallia ole tarkoitettu pelkästään pienen sisäpiirin kotiluolaksi.

– Aina silloin tällöin kuulee vieläkin, että ”Imatran Tennis rakentaa yhteiskunnan tuella omille pelaajilleen hallia”. Haluankin korostaa, että kuka tahansa voi hakea hallista vuoroja, sanoo halliyhtiön Imatran Tennishalli oy:n toimitusjohtaja Markku Puuska.

Tennishallista voi halliyhtiön ja Imatran Tenniksen yhteisten nettisivujen kautta hakea käyttövuoroja ilman jäsenyyttä tennisseuraan.

– Vakiovuoroja on jo haettukin noin 30 tuntia viikossa. Varausjärjestelmä irtovuoroille aukeaa tänään. Tavoittelemme tulevaisuudessa yli sadan tunnin käyttövuorojen määrää viikossa. Niin suuri käyttöaste on tulevan talven ja kevään aikana saavutettavissa, kunhan halli tulee seutukunnan väelle tutuksi, luottaa Puuska.

Tennishallin toivotaan lisäävän harrastajien määrä etenkin niinä vuodenaikoina milloin ulkokentät ovat suljettuina.

– Imatralla on paljon tenniksen harrastajia, jotka käyvät pelaamassa lajia vain kesäisin. Toivomme etenkin tämän porukan löytävän uuden hallin ja parantuneet olosuhteet harrastaa tennistä paikkakunnalla.

Tennishallin toivotaan piristävän myös Imatran Tenniksen urheilullista puolta.

– Junioreilla ollaan käynnistämässä tenniskoulua alkavan syksyn aikana ja myös aikuisille on suunnattu kurssitoimintaa. Imatralla oli 1980- ja vielä 1990-luvullakin aktiivista junioritoimintaa, joka sittemmin pysähtyi melkein kokonaan.

Uusi halli mahdollistaa myös kilpailutoiminnan ympärivuotisen pyörittämisen. Uuden hallin ensimmäiset kilpailut ovat lokakuussa järjestettävät Imatran Tenniksen hallimestaruuskilpailut.

Suomen Tennisliiton alainen ensimmäinen kansallinen kilpailu pelataan Ukonniemen hallissa marraskuussa.