Niki Tuuli ratamoottoripyöräilyn nuorimmaksi SM-voittajaksi
30.8.2010 4:00Tekstikoko: AAAGP 125 luokan Suomen mestaruus ratkesi sunnuntaina Kemoran tynkäkisassa.
RIPPE RIIKONEN
NIKI TUULI Imatran Moottorikerhosta kruunattiin sunnuntaina Vetelin Kemorassa ajetussa ratamoottoripyöräilyn kauden päätöskilpailussa Suomen mestariksi luokassa 125 kuutiota. Vasta 14-vuotias imatralainen on road racingin kotimaisen historian nuorin Suomen mestari.
Niki Tuuli lähti sunnuntain ratkaisukilpailuun paalupaikalta ajettuaan lauantain aika-ajossa luokan nopeimman kierrosajan. Mestaruuteen riitti lopulta kolmas tila kuuden kierroksen kilpailussa.
Kisa päätettiin sateen uhkan takia ajaa ensin kahdeksan kierroksen kilpailun. Märkä rata aiheutti kilpailijan kaatumisen pari kierrosta ennen maalia ja kisa keskeytettiin punaisella lipulla. Tuuli oli keskeytyshetkellä kolmantena, mikä jäi lopulta lopulliseksi sijoitukseksi kauden päätöskisassa.
Tynkäkilpailusta jaettiin vähemmän pisteitä kuin normaalisti eikä 16 pistettä riittänyt nostamaan lähdön voittanutta Turun Eeki Kuparista enää imatralaisnuorukaisen ohitse. Niki Tuuli kruunattiin mestariksi 129 pisteellä ennen neljä pistettä vähemmän kerännyttä Kuparista. Luokan SM-pronssin nappasi kärkikaksikon jälkeen Antti Soitiala.
Luokan superstock 600 kuutiota lähdön voitti Kemorassa Kiteen Erno Kostamo. Luokan Suomen mestariksi nousi Jyväskylän Aleksi Kyllästinen. Superbike-luokan Suomen mestaruuden vei Muoviluodin Sami Penna. Kemorassa sateisen lähdön voittajaksi nousi Magnus Collin.
Lauantaina ajetussa supersport B-luokassa Imatran Antti Haiko ajoi neljänneksi. Luokan Suomen cupin pisteissä Haikon loppusijoitus oli kuudes.





















