Vesipeto Jenni Ruohoniemi siirtyy suurseura Cetukseen
26.8.2010 4:00Tekstikoko: AAAImatralaisuimari alkaa tavoitella maan kärkeä Mirjami Seppälän opissa.
KALLE SIPILÄINEN
CETUS tarkoittaa merihirviötä, mutta se on myös espoolainen uintiseura.
Imatran Uimarien vesipeto Jenni Ruohoniemi on aloittamassa kemian tekniikan opinnot Otaniemessä. Samalla seuraksi vaihtuu Cetus.
Uudessa seurassaan hän pääsee todellisen huippuvalmentajan Mirjami Seppälän oppiin.
Hanna-Maria Seppälän äiti toimii Cetuksessa päätoimisena valmentajana. Ainakin aluksi Ruohoniemeä valmentavat kuitenkin Ari Palve ja Simo Karvinen.
– Mirjami on vielä tämän vuoden projektitehtävissä, joten näillä näkymin hän aloittaa vasta ensi vuonna, kertoo Ruohoniemi.
Imatralaisuimari on jo treenaillut Cetuksen ohjelmilla pitkäaikaisen valmentajansa Juhani Miettisen valvovan silmän alla.
Pian piirit muuttuvat, mikä tekee olon vähän haikeaksi.
– Tosi ikävä tulee tähän halliin ja Jussin valmennukseen.
Ruohoniemi arvelee, että tuleva talvi menee vielä totutellessa.
– Toivottavasti ensi kesänä alkaisi jo näkyä merkkejä kehityksestä.
Imatralla treenikumppaneina ovat olleet pari vuotta nuoremmat pojat, mutta Cetuksessa hän pääsee harjoittelemaan samanikäisten ja -tasoisten uimareiden kanssa.
Maan suurimmassa uimaseurassa hän pystyy kilpailemaan myös viestissä.
Espoonlahden hallissa on 50 metrin allas, jollaisessa Ruohoniemi ei ole voinut harjoitella tähän asti riittävästi.
– Pitkän radan kisat ovat olleet minulle kompastuskivi.
– Tämän vuoden kisat heinäkuussa menivät ihan ok, mutta vuosi sitten vastaavat kisat menivät penkin alle.
Kisojen sujuminen mukavasti oli iloinen yllätys, koska alla oli rankka vuosi kirjoituksineen.
– Se oli tosin jo etukäteen tiedossa.
Aikuisten SM-kisoihin Ruohoniemi on osallistunut puolenkymmentä kertaa.
Puolitoista vuotta sitten hän voitti 200 metrin sekauinnin Suomen mestaruuden lyhyellä radalla.
Muuten sijoituksena on ollut liian usein neljäs tai viides.
Hän aikoo satsata uintiuraansa täysillä, vaikka myös opinnot painavat päälle.
– Uskon, että aikaa riittää molempiin. En olisi vaihtanut seuraa, jos en yrittäisi tosissani eteenpäin.
Tavoitteena on suorittaa koulu viidessä vuodessa.
– Iskä ainakin sanoi, että kun ensimmäisenä vuotena hoitaa koulujutut kunnolla, niin sen jälkeen helpottaa eikä tarvitse pitää niin kiirettä.
Ruohoniemen mukaan uiminen irrottaa samalla opiskeluista.
– Se on se, mitä tykkään tehdä. Nyt kun kesäloma on takana, on taas hirveä hinku altaaseen.
Ruohoniemen lempimatkat ovat 200 metrin seka- ja vapaauinti. Myös rintauinti on ollut viime aikoina aiempaa vahvemmin ohjelmassa.
Noin yleisesti hänen kilpailumatkansa ovat olleet 100–400 metrin väliltä.
– Lyhyempiäkin matkoja harjoittelen, jotta saisin nopeutta.
Pitkän tähtäimen tavoitteena siintävät kansainväliset arvokilpailut.
– EM-kisoihin haluaisin ainakin päästä.
Valinta olympialaisiin olisi jo ihan älyttömän hienoa.
– Lontoon olympialaiset tulevat liian äkkiä, mutta Rion kisoihin olisi vielä kuusi vuotta aikaa, 19-vuotias uimari pohtii.





















