Joni Aallon taktiset väärät putoavat juuri oikeisiin kohtiin
29.7.2010 4:00Tekstikoko: AAAIPV:n nuori lukkari on petrannut esityksiään kauden edetessä.KALLE SIPILÄINEN
YKKÖSPESIKSEN runkosarja alkaa kääntyä loppusuoralle.
Miltei kaikki vanhat runkomiehensä parin viime kauden aikana menettäneen IPV:n kausi on sujunut odotuksia heikommin, vaikkei joukkuetta myöskään povattu sarjan kärkeen.
Kun jäljellä on viisi ottelua, otteitaan välillä petranneet punapaidat ovat valuneet sarjassa jo toiselle karsijanpaikalle kymmenenneksi.
Toisaalta viimeiseen pudotuspelipaikkaan eli kuudenteen sijaan ei ole edelleenkään matkaa kuin pari pistettä.
Sunnuntaina 30-vuotispäiviään viettänyt Ilkka Hirvonen on ollut IPV:lle tällä kaudella kaikki kaikessa.
Kokenut monitoimimies johtaa ykkösen kärkilyöntitilastoa selvästi.
Tehopistetilastossa (lyödyt ja tuodut) hän on toisena IPV:ssa viime kaudella vaihtelevasti esiintyneen Puijon Pesiksen Tommi Nissisen jälkeen.
Hirvosen taustalla peliään on kauden edetessä parantanut nuori lukkari Joni Aalto.
Kouvolasta Imatralle täksi kaudeksi siirtynyt 19-vuotias Aalto pelasi viime kaudella KPL:n suomensarjajoukkueessa ja B-pojissa.
Vaikka nuorukainen kuuluu ikäluokkansa lupaavimpiin pesäpalloilijoihin, hän myöntää, että sopeutuminen ykköspesikseen otti aikansa.
– Alkukausi oli aika hankala. Uusi sarja ja miesten pelejä, jotka ovat kovatasoisempia kuin suomensarjassa.
– Nyt loppua kohden on sujunut jo paremmin.
IPV:ssa Aalto on jo toisella visiitillä.
Hän nimittäin kävi ottamassa täällä tuntumaa suomensarjaan jo 15-vuotiaana poikasena punapaitojen kakkosporukassa.
Itse hän ei välitä tehdä asiasta suurta numeroa.
– Pari peliä kävin pelaamassa silloin vuonna 2006.
Lukkarina Aalto pitää omina vahvuuksinaan pelinlukua ja syöttövarmuutta.
Tilanneälystä on saatu viime peleissä näyttöä, kun hänen taktiset vääränsä ovat osuneet juuri oikeisiin kohtiin.
– Pelinluku kehittyy pelaamalla ja syöttövarmuus harjoitusten kautta.
Punapaitojen pelinjohtaja Petri Pulliainen on lukkarinsa vahvuuksista kysyttäessä pitkälti samoilla linjoilla.
– Pelinlukeminen on hyvää, mutta röyhkeyttä hän kaipaisi lisää, kuvailee itsekin lukkarina pelannut Pulliainen.
– Selkeitä heikkouksia ei ole, vaikka joka osa-alueella on parannettavaa. Nuoreksi pelaajaksi hänen fysiikkansa on ihan ok-tasolla.
Aalto nyökyttelee kuullessaan Pulliaisen arviot.
Röyhkeyden puutteen hän myöntää. Tietynlainen ”kusipäisyys” kun on lukkarille miltei elinehto.
Toisaalta miksikään Hannu Huuskosen kaltaiseksi vastustajien hämmentäjäksi hänen ei ole aikomus ryhtyä.
IPV:ssa kolme vuotta sitten huseeranneen Huuskosen suu kävi kotipesässä siihen malliin, että pari kertaa käsirysy vaikutti olevan lähellä vastustajien kanssa.
– Yritän keskittyä enemmän omaan peliin, Aalto sanoo.
Sisäpelissä hänelle on annettu tällä kaudella vaihto- sekä kotiutustehtäviä. Lyöntinumero on vaihdellut kolmosesta kuutoseen.
IPV:lla on loppuviikolla edessään tiukka rypistys: kolme peliä neljässä päivässä.
Tänään punapaidat matkaavat Kuopioon viimeisellä pudotuspelipaikalla olevan Puijon Pesiksen vieraaksi.
Viikonvaihteessa on kaksi kotipeliä, kun Oulun Polte ja Kempeleen Kiri saapuvat Linnalaan.
Pelit ovat IPV:lle erittäin tärkeitä, sillä ne antavat suunnan joukkueen loppukaudelle.
Kaksi viimeistä kamppailua pelataan huomattavasti verkkaisempaan tahtiin viikon välein viikonloppuina.
Selvää on, että Aallolle maistuisivat enemmän pudotuspelit kuin karsintamatsit putoamisesta suomensarjaan.
Toisaalta kausi voi myös päättyä runkosarjaan.
– Tavoitteeksi asetettiin pääsy kuuden sakkiin, ja tavoitteesta ei liene syytä tinkiä edelleenkään.
Lähivuosina Kouvolan nuorukainen alkaa varmasti hakea lukkarin paikkaa superpesiksestä.
Ehkäpä kasvattajaseuransa lautasen äärestä? Joten missä vaiheessa Toni Kohonen saa hypätä syrjään Joni Aallon tieltä?
– Sitä en ole ajatellut. Vuosi kerrallaan tässä mennään ja katsellaan omaa kehitystä. Toivottavasti kuitenkin pääsisin joskus antamaan sinne näyttöjä.






















