Kultsu haki maukkaan voiton Kotkasta

26.7.2010 4:00Tekstikoko: AAA

MIKKO PEHKONEN

Jäntevä – Kultsu FC 1–3

KAAKKOIS-SUOMEN kolmosessa kakkospaikkaa pitävä Kultsu haki arvokkaan vierasvoiton Jäntevältä Kotkasta maalein 1–3 (0–3). Ottelu oli taputeltu käytännössä ensimmäisellä jaksolla, jonka aikana joutsenolaiset kaikki osumansa tekivät.

Vieraiden kaksi ensimmäistä maalia kirjattiin Toni Borgströmille ja kolmas Mohammed Nurudeenille. Maalilla pelasi Aku Korhonen, sillä ykkösvahti Dima Chundaykin oli selvittelemässä viisumiasioitaan Venäjällä.

– Sillä tavalla hyvä peli, että lopun kotijoukkueen maalia lukuun ottamatta homma oli hyvin hanskassa. Hyödynnettiin maalitilanteet oikeassa vaiheessa ja periaatteessa siihen homma ratkesi, kommentoi Kultsun valmentaja Arto Valtonen.

Rieskapitäjän joukkueesta puuttui vahdin lisäksi muitakin pelaajia. Kahdeksan maalia pussittanut Saku Puhakainen edustaa kolme ottelua kakkosessa pelaavaa PEPO:a, Aku Rouvinen ja Ramazan Demirel olivat ulkomailla.

– Siinäkin mielessä tärkeä voitto, että pystyttiin pysymään näistä muutoksista huolimatta omalla hyvällä tasolla.