Julkaisija: Sanoma Lehtimedia Oy | Vastaava päätoimittaja: Harri Manskinen

Rauno Saastamoisen suksi luisti vitilumessa

Rauno Saastamoinen oli selvästi nopein 50 kilometrin kuninkuusmatkalla Ukonniemen kuntohiihdossa.
Kuva: Kalle Sipiläinen

Tekstikoko: A  A  A

Appiukkoaan tapaamaan tullut lieksalainen rykäisi hiihtoloman kunniaksi 50 kilometriä.KALLE SIPILÄINEN

LIEKSAN Rauno Saastamoinen on tuttu vieras kevättalvisin lykittävässä Ukonniemen kuntohiihdossa.

Yleensä pohjoiskarjalainen on ollut yksi kovimmista menijöistä 50 kilometrin kilpailussa.

Niin nytkin. Sunnuntaina hän oli vitikelissä koko kilpailun selvästi nopein, vaikka sarjana onkin jo 40-vuotiaat.

Saastamoinen ehti maaliin hieman puolenpäivän jälkeen, kun aurinko alkoi jo vähän lämmittää.

Kai Korhonen, miesten yleisen sarjan kovin menijä ja toinen osanottajista, jäi viitisentoista minuuttia. Tarkalleen Saastamoinen käytti ladulla aikaa 2.12.54.

- Appiukkoa tulin tapaamaan. Ja kun hiihtolomakin alkoi, niin pitihän sen kunniaksi käydä hiihtämässä 50 kilometriä, lieksalainen valotti motiivejaan osallistumiselle.

Hän kiitteli Korhosta hyvästä vetoavusta, vaikka Lappeen Rientoa edustava rauhalainen ei jaksanutkaan loppuun asti samaa vauhtia.

- 46 kilometrin kohdalla Saastamoinen lähti. En mahtanut enää mitään, Korhonen kertoi.

- Tyytyväinen pitää kuitenkin olla, että hiihto oli näinkin hyvää.

Pitkät matkat eivät ole olleet Korhosen mielimatkoja ikinä. Enemmän hän tykännyt kymmenestä kilometristä ja muista lyhyemmistä matkoista. Myös sprinttiä hän on yrittänyt tosimielellä.

- Pitäähän välillä käydä kuitenkin kokeilemassa, miltä pitkän matkan hiihtäminen tuntuu.

Kevään aikana Korhonen suunnittelee hiihtävänsä vielä muutaman kisan.

- Ainakin SM-viestit kiinnostavat, jos Lappeen Riento saa sinne miesten porukan.

Hänen aikaansa ovat vieneet hierojan opinnot.

- Samalla on huomannut, että kesällä ja syksyllä täytyy tehdä hommia, jos meinaa, että suksi kulkee.

Korhosella on vanginvartijan virka Konnunsuolla, jonne hän palaa saatuaan opinnot päätökseen.

Nykyisen työpaikan alasajon jälkeen virka siirtyy Mikkeliin, jonne lähteminen ei Korhosta ainakaan tällä hetkellä juuri houkuta.

Kuntohiihto keräsi tänä vuonna 21 hiihtäjää, mikä oli hieman viime vuotta vähemmän. Kilpailun rinnalla teatterilaisilla oli oma tapahtumansa.

Paikalliset kuntohirmut Kari Kinnari ja Pekka Räty olivat saaneet seurakseen Lauri Kortelaisen Savonlinnasta. Kymmenen kilometrin rykäisyssä vieras hiihti kolmikosta kovinta vauhtia.

Sanoma Lehtimedia Oy / Uutisvuoksi Einonkatu 6, 55100 IMATRA | Puh. 05 2100 2600 | fax. 05 436 6353