Julkaisija: Sanoma Lehtimedia Oy | Vastaava päätoimittaja: Harri Manskinen

Kolmannen erän nousu toi SaiPalle arvokkaan pisteen

Scott Barney esiintyi väkevästi, mutta tehottomasti.
Kuva: Mikko Pehkonen

Tekstikoko: A  A  A

Shayne Toporowski sekä Ville Koho pelasivat uransa 400. liigaottelun.MIKKO PEHKONEN

SaiPa - Blues 2-3 ja

ESPOON BLUES hallitsi torstaina Lappeenrannassa ottelua SaiPaa vastaan kaksi erää selvästi ja johti päätöserätauolle siirryttäessä ansaitusti 0-2.

Kolmannessa erässä keltamustien leiristä löytyi pari ripausta lisää sydäntä ja ottelu kääntyi jatkoajalle, jolloin kokonaisuus huomioiden oikeutetusti Bluesin Camilo Miettinen ampui yläriman kautta kiekon sisään ja kaksi pistettä vierasleiriin. Ottelun päätöslukemiksi kirjattiin 2-3 (0-0, 0-2, 2-0, 0-1).

- Ihan selkeästi nälkäisempi ja fyysisempi voitti tänään. Ollaan pelattu Bluesia vastaan neljä ottelua tällä kaudella ja tämä oli niistä selvästi heikoin meiltä, SaiPan päävalmentaja Ari-Pekka Selin kommentoi.

Jostain syystä SaiPan lähtö otteluun oli todella nihkeä. Blues vyörytti avauserässä peliä niin vahvasti, että Selin joutui turvautumaan aikalisään ajassa 14.37. Sen jälkeen ottelu kääntyi muutaman vaihdon ajaksi täysin SaiPalle, mutta Blues löysi juonen uudestaan.

Kotijoukkueella oli suuria vaikeuksia saada kiekkoa yli oman siniviivan, ja hyökkääjät eivät juuri apua tarjonneet kyttäilemällä liian korkealla keskialueella avaussyöttöjä.

Toisessa erässä SaiPan huonompi liike kostautui kolmen peräkkäisen jäähyn muodossa. Niistä ensimmäisen jälkeen Blues siirtyi 0-1 johtoon Petri Lammassaaren maalila ja myöhemmin väkevästi esiintynyt Roope Ranta teki jo 0-2 vierasjohdon. SaiPan tilanteet syntyivät yksittäisistä vastaiskuista, ja mitään vakituisempaa painostusta keltamustat eivät saaneet aikaiseksi.

SaiPan haave pisteistä heräsi kolmannen erän puolivälissä Juho Mielosen ylivoimamaalin ansiosta, Siitä Sputnikit saivat pelin täysin haltuunsa ja Jarno Koskiranta suti kiekon ohi Iiro Tarkin, kun vajaa viisi minuuttia peliä oli jäljellä. Lopussa SaiPalle tarjottiin tilaisuutta ottaa suora kolmen pisteen voitto, mutta tällä kertaa onnikaan ei hymyillyt.

Jatkoajalla toteutui tietyllä tavalla oikeus, kun Miettinen sivalsi kiekon ohi erinomaisen pelin pelanneen Jere Myllyniemen (37 torjuntaa). Valotaulun digitaalit pysähtyivät aikaan 63.27.

- Suurin syy tappioon oli se, ettei koko joukkue ollut valmis maksamaan hintaa voiton eteen. Kova paine alussa ei tullut yllätyksenä. Onneksi mukana oli niitä, jotka pystyivät pelaamaan täydet 60 minuuttia, Selin ruoti.

SaiPan ykköspuolustaja Joni Tuominen joutui kädestä löytyneen murtuman takia vähintään viiden viikon huilille tiistain pelin jälkeen, ja se näkyi puolustuksen pelaamisessa. Kiekollinen varmuus oli torstaina kadoksissa yhdellä jos toisella, joten jatkossakin vastustajat tullevat Bluesin tapaan lyömään SaiPan peräpäähän kovaa painetta.

- Pakeilla oli vaikeuksia tänään. Blues karvasi korkealta. Tässä on nyt viisi erää menty ilman Tuomista ja aika näyttää mitä tapahtuu. Ei tämä katastrofi ole, Selin kommentoi tilannetta.

Pistekin oli tällä kertaa varsin arvokas. Sen myötä SaiPa nousi tasapisteisiin Jokereiden kanssa, kasvatti eron Pelicansiin kahteen pisteeseen ja Ässiin neljään pisteeseen. Sputnikit ovat tällä hetkellä viimeisellä pudotuspeleihin oikeuttavalla sijalla kymmenentenä.

Ottelussa saavutettiin myös pari isoa merkkipaalua kun Shayne Toporowski sekä Ville Koho pelasivat uransa 400. liigaottelun.

Sanoma Lehtimedia Oy / Uutisvuoksi Einonkatu 6, 55100 IMATRA | Puh. 05 2100 2600 | fax. 05 436 6353