Julkaisija: Sanoma Lehtimedia Oy | Vastaava päätoimittaja: Harri Manskinen

Ville Koho odottaa jännittävää kiekkokevättä

Ville Koho jatkaa peliuraansa SaiPassa ainakin kahden seuraavan kauden ajan.
Kuva: Päivä Heiskanen

Tekstikoko: A  A  A

SaiPan kapteeni toteaa kaiken olevan nyt omissa käsissä.MIKKO PEHKONEN

VUOSI sitten tähän aikaan SaiPalla oli jäljellä kaksi ottelua SM-liigan runkosarjaa, mutta kohtalo valitettavasti selvillä. Sputnikit olivat valmistautuneet jo tammikuusta lähtien playout-kiekkoon, sillä liigan jumbopaikka oli betonoitu pysyvästi lappeenrantalaisten haltuun. Tällä kaudella tilanne on erilainen.

Olympiatauosta johtuen pelejä on runkosarjassa jäljellä vielä yhdeksän ja sijoituksen osalta kaikki väliltä 5-13 on mahdollisuuksien rajoissa. Jumbopaikka on käytännössä varmasti Ilveksen.

Pari voittoa voi nostaa sarjapaikalta 11 loppurutistukseen lähtevän SaiPan todella korkealle. Joukkueen asettama tavoite, kymmenen parhaan joukkoon, on tällä hetkellä omissa käsissä, sillä SaiPa kohtaa lähes kaikki päävastustajat maaliskuussa kertaalleen.

Ensimmäisenä on vuorossa tänään Kärpät. Oululaisiin eroa on tällä hetkellä 8 pistettä, mutta Sputnikeilla on peli vähemmän pelattuna.

- Kaikki on omissa käsissä. Pelejä on paljon ja tahti todella tiukka, periaatteessa joka toinen päivä pelataan. Tosi hieno loppu tulossa, hehkuttaa SaiPan kapteeni Ville Koho.

Oivaan vireeseen päässyt SaiPa-ikoni joutuu harjoittelemaan ja pelaamaan nilkka teipattuna, mutta on lähes täydessä kunnossa kiekon tippuessa jäähän tänään.

- Ihan ok tässä ollaan. Tauko meni niin kuin suunniteltiin. Huilattiin aluksi, sitten vedettiin parit hyvät treenit ja laiteltiin paikkoja kuntoon.

Kolmatta kauttaan SaiPan kapteenina ja yhdeksättä kautta yhteensä lappeenrantalaisten edustusmiehistössä viilettävä imatralainen muistaa pelivuosiltaan monta synkempää kautta, joten kutkuttava tilanne ei aiheuta ylimääräistä intoilua pelipaidan sisässä. Koho haluaa painottaa työteliään pelaajan olemukseen sopivasti nöyryyttä ja taistelua.

- Ei me olla joukkueen kanssa tätä tilannetta puitu oikeastaan ollenkaan. Ei olla haluttu tehdä tästä numeroa. Jokainen pelaaja tietää mahdollisuudet ja sen, että nyt on hieno sauma mennä vaikka kuinka pitkälle. Tässä kohtaa jokaisen pelaajan pitää laittaa itsensä yhdeksän kertaa likoon ja sitten vasta voidaan katsoa mihin se riitti, Koho arvioi.

SaiPa on kehittynyt joukkueena kauden aikana paljon, etenkin selkärangan vankistumisen kautta. Syksyllä koettu kahdeksan ottelun tappioputki ja sen päättymisestä alkanut jyrkkä nousu ovat tasaantuneet tammikuussa.

Nyt pisteitä tulee tasaisesti ilman erityisen pitkiä putkia. Nykytahti riittäisi myös pudotuspeleihin. Kohon mielestä tauolta palaaminen on yksi haasteellisimmista hetkistä. Tauolla on vaara mukavoitua liikaa.

- Kyllä näihin peleihin tarvitaan aina ekstravalmistautumista. Asenne saattaa pelitauon aikana vähän unohtua, mutta se pitää kaivaa heti esille. Oulussa tulee varmasti tiukka peli, mutta jos ollaan alusta lähtien hereillä, niin ei meillä ole heikon hätää, Koho tietää.

Pelaajiston osalta SaiPan tilanne näyttää hyvin lupaavalta. Sairastuvan puolella päivystävät hyökkääjät Joni Yli-Torkko, Miikka Jouhkimainen ja Jarmo Jokila, joista vain Jouhkimaisen kausi on ohi.

Ylitarjontaa löytyy käytännössä jokaiselle pelipaikalle ja siirtorajan havinoissa joukkueeseen liittyneet puolustaja Daniel Sondell sekä hyökkääjä Carlo Grünn ovat istuneet ryhmään loistavasti.

Sondell on pelaamisellaan tuonut pakistoon uuden kiekollisen ulottuvuuden ja Mestiksessä alkukauden viilettänyt Grünn on latonut ykköskentässä yhdeksässä pelissä kuusi maalia.

- Molemmat ovat tuoneet meille lisäarvoa. Grünn on tehnyt hurjasti maaleja ja Sondell toi kiekolliseen peliin aivan valtavasti uusia asioita. Hän on ollut todella positiivinen ilmestys, etenkin ylivoimapelissä, Koho kehaisee.

Kohon elämä hymyilee pelikentällä nyt leveämmin kuin kenties kertaakaan SaiPa-uralla. Keväästä on tulossa jännittävä ja lähes koko joukkue on kiinnitetty myös ensi kaudeksi.

Koho itse teki kahden vuoden jatkon taannoin, eikä tarttunut muiden liigaseurojen houkutuksiin, koska halusi kertomansa mukaan olla pala saipalaisittain poikkeuksellisen kiinnostavaa tulevaisuutta.

Huhujen mukaan ainakin Heikki Mälkiä oli vuosi sitten ja myös tällä kaudella entisen luottopelaajansa kintereillä, mutta ensimmäisellä kerralla Ilvekseltä loppuivat rahat kesken ja tänä talvena vetovoima tuskin oli parhaimmillaan.

Kohon elämä ei ole enää pelkkää kiekkoa. Pitkällä bussimatkalle kohti Oulua maanantaina lähteneen pelaajan kotona ilahduttaa syksyllä syntynyt pienokainen, joka on pitänyt 28-vuotiaan kiekkoilijan mielen virkeänä.

- Kyllä kotona on saanut nukkua. Ja jos ei aina ihan niin hyvin, niin tässähän sitä on aikaa bussissa nukkua ja ottaa hommaa takaisin, Koho nauraa.

Sanoma Lehtimedia Oy / Uutisvuoksi Einonkatu 6, 55100 IMATRA | Puh. 05 2100 2600 | fax. 05 436 6353