Julkaisija: Sanoma Lehtimedia Oy | Vastaava päätoimittaja: Harri Manskinen

Pellisen polvi vääntyi ylipitkässä hypyssä

Jouni Pellinen ei vielä tiedä, kuinka pitkä sairasloma on tiedossa. Haaveita Vancouverin olympialaisista ei kuitenkaan ole vielä haudattu.
Kuva: Vesa Moilanen

Tekstikoko: A  A  A

Vamman laatu ja laajuus selviää tällä viikolla.MIKKO PEHKONEN

SKICROSSIN valioihin kuuluva Jouni Pellinen koki viikonvaihteessa kovia. Lake Placidin maisemissa käydyssä kilpailussa Pellinen kaatui pitkän hypyn ja väänsi rytäkässä polvensa. 26-vuotias laskija palaa alkuviikosta Suomeen ja painelee keskiviikkona maajoukkueen lääkärin pakeille.

Pellisen itsensä mukaan kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei hän ehtinyt tilannetta mitenkään korjaamaan.

- Yksi hyppy lähti vähän pitkäksi ja huonossa tasapainossa. Tulin vasemmalla jalalla alas ja sinkouduin suoraan verkkoihin. En ehtinyt siinä tekemään enää yhtään mitään.

Kisapaikalla paikallinen lääkäri tutki polven, mutta analyysit olivat Pellisen mukaan hyvin ympäripyöreitä. Toiveissa on luonnollisesti lyhyt sairasloma, eikä maanantai-iltana tilanne vaikuttanut toivottamalta.

- Vielä en tiedä mitä siinä on ja kauan toipumiseen menee. Jalka on vähän kipeä, mutta sormet ristissä mennään, ettei mitään pahemmanlaatuista vammaa ole. Sanotaanko näin, että lyhyempikin sairasloma kelpaa, Pellinen hymähtää.

Mikäli loukkaantuminen osoittautuu pahaksi, niin haaveet Vancouverin olympialaisista voidaan haudata heti. Imatralta lähtöisin oleva Pellinen on ollut viime aikoina hyvässä nousukunnossa ollen kymmenes pari viikkoa sitten käydyssä Les Contaminesin maailmancupin osakilpailussa. Viimeiset valinnat kisakoneeseen julkaistaan 28.1., joten nopealla paluulla kaikki on vielä mahdollista.

- Keskiviikkoaamuna otetaan magneettikuvat ja lääkäri antaa jonkun diagnoosin. Silloin ollaan paljon viisaampia, Pellinen kommentoi.

Sanoma Lehtimedia Oy / Uutisvuoksi Einonkatu 6, 55100 IMATRA | Puh. 05 2100 2600 | fax. 05 436 6353